Siirry sisältöön
Mira_2
Takaisin

Myynnistä ponnistuslauta työelämään

Opiskelun ja työn yhteensovittaminen tarkoittaa ennen kaikkea oman ajanhallinnan opettelua, mutta siihen tarvitaan myös työnantajan tukea ja joustoa. Nämä asiat ovat Telialla ja StaffPointilla kunnossa, mikä on hienoa.

Myynnissä tulokset syntyvät työn ilosta

StaffPointin myyntitiimi vahvistui jälleen, tällä kertaa kolmen henkilön voimin. Nyt Telian kuluttajamyynnissä työskentelevä myyntineuvottelijat Mira Liimatainen jakaa kokemuksensa, kuinka rekrytointi, työpaikka ja myyntityö voivat yllättää – positiivisesti.

Myynnistä ponnistuslauta työelämään

Opintojensa loppusuoralla oleva Mira Liimatainen on malliesimerkki siitä, että työnteko ja opiskelu on mahdollista yhdistää, kun lähtökohdat ovat kunnossa. Mira aloitti työt StaffPointilla Telian myyntineuvottelijana kuluttaja-asiakkaisiin keskittyvässä tiimissä helmikuussa 2021. Oma raha on hänelle tärkeää, sillä valmistumisen ohella edessä on muutto omilleen.
– Minulla ei ollut aiempaa kokemusta myyntityöstä. Mielikuvani alasta oli suoraan sanoen negatiivinen, mutta Telian asiakkaiden kanssa kävikin päinvastoin. Nyt olen sitä mieltä, että myynti on paitsi ihmisten palvelemista, myös tärkeä työelämätaito, jonka voimin on hyvä suunnata mihin vain, Mira sanoo.

Opiskelun ja työnteon yhdistäminen on tunnetusti haastavaa, mutta Miran osalta yhtälöön löydettiin StaffPointin ja Telian kanssa ratkaisu.
– Tarjolla oli joko harjoittelupaikka tai oppisopimus, joista sain valita itselleni sopivimman vaihtoehdon. Etenin oppisopukselta päivätyöhön. Opiskelun ja työn yhteensovittaminen tarkoittaa ennen kaikkea oman ajanhallinnan opettelua, mutta siihen tarvitaan myös työnantajan tukea ja joustoa. Nämä asiat ovat Telialla ja StaffPointilla kunnossa, mikä on hienoa. Myös työn ja vapaa-ajan yhdistäminen onnistuu. Lisäksi StaffPointin kanssa hoidettu rekrytointiprosessi hoitui mallikkaasti, Mira jatkaa.

Koska myynti on fiilislaji, onnistumiset ratkaisee Miran mukaan työilmapiiri. Vastapainoa työlle antavat kuntosaliharrastus ja perheen kanssa vietetty laatuaika.
– Myyjän työympäristön on oltava sellainen, jossa oikeasti viihtyy. Telia-tiimissä asiat hoidettiin hyvin alkaen perehdytyksestä. Meitä ei myöskään painosteta tyrkyttämään mitään, vaan kartoitamme tarpeita ja keskustelemme tuttavallisesti ihmisten kanssa. Parasta työssäni ovat kannustavat työkaverit, ja toki on sanottava se, että myös peruspalkkaan lisättävä provisio motivoi onnistumaan, Mira hymyilee.

Miralle tulevaisuus on avoin – tästä on hyvä jatkaa sekä työn että mahdollisen jatko-opiskelun parissa. Tärkeintä hänelle on se, että juuri nyt on hyvä olla.

Kiitos Mira, että kerroit meille tarinasi! Tsemppiä!

Kiinnostuitko myyntityöstä Telia-tiimissä? Tutustu lisää: