Toimialat



Tiesitkö että ...

  • StaffPointin vuoden 2008 liikevaihto oli 100 miljoonaa euroa.

Toimialat

hahmo1.jpgStaffPoint tuntee pitkän kokemuksensa turvin eri toimialojen erityisvaatimukset. Laaja työntekijäpankkimme pystyy vastaamaan monenlaisiin rekrytointitarpeisiin, sillä kokonaisvaltainen henkilöstöhallinnon palvelukokonaisuutemme mukautuu tarpeisiisi – alan erityispiirteiden mukaan.

StaffPoint keskittyy pääosin seuraaviin aloihin:

Ravintola-ala, Horeca
StaffPointin edustamien työnantajien joukossa on paljon erilaisia ravintoloita yökerhoista ja baareista aina areenoihin, kulttuuri- ja viihdekeskuksiin ja henkilöstöravintoloihin saakka.

Työpaikkoja on tarjolla baarien lisäksi esimerkiksi tarjoilijoille, kokeille, keittiöapulaisille, vuoropäälliköille, järjestyksenvalvontaan ja moniin muihin työtehtäviin.

Kauppa
StaffPoint välittää työntekijöitä moniin erilaisiin kaupan alan yksiköihin, kuten erikoiskauppoihin, päivittäistavarakauppoihin ja esimerkiksi liikennemyymälöihin. Edustamiemme kaupan alan työnantajien joukossa on valtakunnan suurimpia toimijoita. Kaupan alalla StaffPoint tarjoaa työntekijöilleen myös laajan koulutusportfolion.

Teollisuus
StaffPoint välittää paljon työntekijöitä erilaisten teollisuuden osa-alueiden tehtäviin – esimerkiksi hitsaajia, kokoajia, koneistajia, insinöörejä tai levyseppiä. Välitämme töitä eritasoisille osaajille asiakkaan tarpeen mukaan – aina aloittelijoista huippuammattilaisiin saakka.

Logistiikka
Logistiikka toimii, kun osaavat tekijät pelaavat yhteen. Nopeus, luotettavuus ja toiminnan sujuvuus ovat valttia. StaffPoint kouluttaa ja rekrytoi logistiikan alalle luotettavia ja tehokkaita tekijöitä niin suurten kuin pienten asiakkaidemme tarpeisiin. Alan tyypillisiä työpaikkoja ovat esimerkiksi varastotyöntekijän, huolitsijan, kuljetussuunnittelijan, ajojärjestelijän tai vaikkapa terminaalityöntekijän tehtävät.

Rakennus
StaffPoint tarjoaa rakennusalan työtehtäviä niin aloitteleville tekijöille kuin myös moniammattilaisille. Työmahdollisuuksia on tarjolla esimerkiksi maan- ja talonrakennusaloilla tai rakennustuoteteollisuudessa. Alalla on tarjolla erittäin monipuolinen valikoima työtehtäviä – tyypillisiä työnimikkeitä ovat esimerkiksi kartoittaja, asfalttityöntekijä, rakennusmies, kirvesmies, muurari ja rakennusinsinööri.

Toimisto
StaffPointin tarjoamat toimistoalan työt käsittävät erittäin monia erilaisia työtehtäviä. Välitämme ammattitaitoisia tekijöitä esimerkiksi aulapalvelutyöhön, taloushallinnon työtehtäviin (palkanlaskija, reskontra, kirjanpitäjä), mainos- ja viestintäalan työhön ja sihteerin työhön. Välitämme jonkin verran avustavia tehtäviä myös esimerkiksi alan opiskelijoille. 

IT
StaffPoint välittää IT-alan tehtäviin eri osaamisalueiden ammattilaisia – esimerkiksi ohjelmoijia, projektipäälliköitä, mikrotukihenkilöitä, testaajia ja web-suunnittelijoita.

IT-alan työpaikkoihin valittavien työnhakijoiden soveltuvuus ja ammattitaito testataan tarkkaan – välitämme vain parhaita, myös projektiluontoiseen työskentelyyn tottuneita ammattilaisia.

Contact Center
Contact Center -työpaikat ovat StaffPointissa suuressa roolissa, ja alalla painotammekin erityisesti tietopohjaista osaamista ja laadukasta asiakaspalvelua. Contact Center -alalle on tyypillistä, että työntekijöille räätälöidään asiakkaan mukaan yksilöity koulutus asiakaspalvelun laadun takaamiseksi.