Siirry sisältöön

Taidot Käyttöön Pirkanmaa

Taidot käyttöön on yksilöllinen työnhakupalvelu, jonka tavoitteena on työpaikan löytyminen tai vaihtoehtoisesti uusi suunta opiskelun tai yrittäjyyden kautta. Palvelu on tarkoitettu yli 12 kuukautta työttömänä olleille työnhakijoille. Taidot käyttöön sopii sinulle, jolla on vahva motivaatio löytää työpaikka tai muu juuri sinulle soveltuva ratkaisu sekä valmius tehdä töitä suunnitelmasi eteen.

Taidot käyttöön -palvelussa saat tueksesi henkilökohtaisen valmentajan, jonka kanssa pääset viemään eteenpäin omaa työnhaun suunnitelmaasi. Yhteistyöllä saamme jokaiselle koottua toimivimman kokonaisuuden, koska haluamme, että työsi kanssamme vie tavoitteitasi eteenpäin. Huomioimme kaiken jo tekemäsi ja osaamasi ja etenemme siitä yksilöllisesti. Valmentaja antaa tukea ja sparraa työnantajakontaktien löytymisessä ja työnhaun eri käänteissä.

Valmentajan kanssa on henkilökohtaisia tapaamisia, minkä lisäksi yhteyttä pidetään puhelimitse ja tarvittaessa sähköisesti. Mikäli haluat, olet tervetullut myös ryhmämuotoisiin tapahtumiimme ja kuulemaan muiden osallistujien kokemuksia. Tämän lisäksi käytössäsi on verkkoympäristömme. Mikäli se tukee urapolkuasi, on valmentajan kautta käytettävissäsi myös konsernimme henkilöstöpalveluyhtiö StaffPointin alueelliset ja valtakunnalliset työnantajaverkostot. Taidot käyttöön kestää enintään 5 kuukautta.

Toteutamme palvelua yhteistyössä Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimiston kanssa.

Miksi Spring House
Meillä on kokemusta eri ammatti- ja koulutustaustoista tulevien hakijoiden ohjaamisesta ja valmentajat, joilla on taito innostaa, kannustaa ja tarjota työnhaun ammattilaisen näkemystä juuri sen oikean työn löytymiseen. Ymmärrämme myös pitkittyneen työttömyyden tuomat haasteet ja keskitymme siihen, millä pääset eteenpäin.

Spring Housella on yli 15 vuoden kokemus juuri työnhakuun keskittyvän valmennuksen toteuttamisesta. Kokeilemme jatkuvasti erilaisia työskentelytapoja asiakkaiden tarpeiden mukaan ja hyödynnämme aktiivisesti kaikkea tähänastista valmennusosaamistamme jokaisen asiakkaamme hyväksi.

Lisätietoja Spring House, puh. 09 72 62800 tai info@springhouse.fi ja Pirkanmaa TE-toimisto.