Petra Rautiainen: Henkilöstöalan palveluyrityksessä työskennellään lähellä ihmistä

Eräs entinen työkaverini kysyi minulta kerran, että olenko ikinä miettinyt HR-alalle suuntautumista. Hänen mukaansa luonteeni ja taitoni olisivat siihen sopineet. Kului vuosi, kunnes kesällä yhden naisen patikkamatkalla viereiselle telttapaikalle pystytti majapaikkaa toinen yksinkulkija. Pian vertailtiin trangioita ja kaasupolttimia, työt ja työttömyys hiipivät puheenaiheiksi kuin huomaamatta. Vierustoverini oli HR-alalla. Minä ilman työpaikkaa.

Seuraavana päivänä keskustelu HR-alasta jatkui: Mitä se on? Miksi hän oli sinne halunnut? Hän oli kuitenkin opiskellut ihan muuta alaa: Lapissa matkailua. Molemmissa oli kuitenkin jotain samaa – työtä tehtiin ihmisten parissa.

Vierustoverini kertoi aloittaneensa palkattomana harjoittelijana StaffPointilla. Se oli hänen mukaansa ollut yksi parhaista työpaikoista ja työt olivatkin jatkuneet siellä harjoittelun jälkeen neljä vuotta.

Ajatus kuulemastani jäi hautumaan, ja kun seuraavana päivänä pääsin kotiin, laitoin Googlen lauleskelemaan.

Ideasta harjoitteluksi

StaffPointin verkkosivuilla ilmoitin yleiseen ota-yhteyttä-viestikenttään kiinnostukseni palkatonta harjoittelua kohtaan ja jätin yhteystietoni. Myöhemmin eräs Krista laittoi minulle viestiä, pyytäen tarkentamaan joitakin asioita. Viikon lopulla olin Turussa kiipeilemässä, kun huomasin, että minulle oli yritetty soittaa. Fonecta kertoi: ”Virpi Kiviniemi, StaffPoint.” Soitin takaisin.

Työhaastattelussa minua odottivat Krista ja Virpi. Muistan miettineeni, että onpas kivan oloisia ihmisiä. Ajattelin, että jos tämän pestin saan, viihtyisin siellä varmasti, kun oli ainakin kaksi mukavaa ja järkevän oloista esimiestä. Ja siinä sitä sitten oltiin. Harjoittelu alkoi syksyllä.

Nyt voin allekirjoittaa patikkamatkan vierustoverini väitteet. Työyhteisö on todella ollut yksi parhaista, joissa olen ollut. Ja kovin erilainen. Monia asioita olen kummastellut mielessäni, monta asiaa olen oppinut, monia asioita miettinyt uudestaan ja ajatellut uudelta kantilta.

Aluksi en ollut HR-alasta varma, koska olen henkeen ja vereen humanisti. StaffPointin Työn Osaajien Gaalassa satuin kuitenkin istumaan pöydässä, johon oli mitä ilmeisemmin kerääntynyt koko StaffPointin humanistiryhmittymä. Vieressäni istui esimerkiksi kollega, joka oli opiskellut kulttuurintutkimusta. Minä puolestani historiaa ja etnologiaa. Meillä molemmilla oli kokemusta museo- ja kirjastotöistä.

Mietimme juhlahumussa eroja ja samankaltaisuuksia kahden hyvin erilaisen työympäristön välillä. Yhdeksi samankaltaisuudeksi nousi ihmisläheisyys. Me kaikki teemme tavalla tai toisella työtä ihmisten hyväksi. Museot ja kirjastot toimivat ennen kaikkea muistiorganisaationa, ne välittävät muistia ja kulttuuria tuleville jälkipolville.

Henkilöstöpalvelualan yritys taas välittää ihmisille töitä ja asiakkaille työntekijöitä. Vaikka henkilöstöpalvelu on tavoitteellista liiketoimintaa, on ollut hienoa huomata, kuinka ihmisläheinen lähtökohta työn välittämisessä on ollut.

Ihmiset edellä

Työskennellessäni työsuhdeasiantuntija Virpi Kiviniemen alaisuudessa, olen kohdannut monenlaisia työuria ja elämäntarinoita. Seuratessani Virpin työskentelyä olen lämmöllä huomannut, kuinka hän kohtaa työntekijät ihmisinä ja ymmärtää heitä.

Työsuhdeasiantuntija tekee uutterasti töitä työntekijöiden eduksi. Sama fiilis näkyy kaikkialla StaffPointin toiminnassa. Ihmiset tulevat ensin. Asiakkaiden ja työntekijöiden hyvinvointi on myös osa meidän hyvinvointiamme.

Työssäni olen päässyt olemaan osana rekrytointiprosessia: olen haastatellut työnhakijoita, kirjoittanut kommentit ylös, soittanut suosituksia ja pohtinut lopullista päätöstä tarkkaan eri näkökulmista. Sopisiko kyseinen ihminen juuri siihen tehtävään, jota hän hakee? Kohtaavatko työntekijän ja asiakkaan ajatukset ja odotukset?

Olen yllättynyt siitä kuinka suuren panoksen rekrytoijat antavat etsiessään sopivaa työntekijää tehtävään. Oli kyseessä sitten rutiininomainen arkistoiminen tai suurenluokan ydinfysiikkaa, panostetaan oikean osaajan löytymiseen täysillä. Suosittelijat soitetaan, haastatteluvastaukset pohditaan perinpohjaisesti ja valinnasta keskustellaan kollegan kanssa. Olen ilokseni huomannut, että StaffPointilla työn välittämistä ei oteta kevyesti. Siinä kuunnellaan ja tarkkaillaan sekä asiakkaan että työnhakijan haluja, kykyjä ja mahdollisuuksia.

Täällä työskennellessäni olen oppinut huomaamaan, että HR-ala sopii paatuneimmallekin humanistille. Ala on vaativa, haasteellinen ja kiinnostava. Ja ennen kaikkea siinä on kyse ihmisistä.

Petra Rautiainen

Kirjoittaja on ollut harjoittelussa StaffPointin toimistotiimissä kolme kuukautta.

 

Katso työpaikkamme

StaffPointilla on jatkuvasti tarjolla useita satoja työpaikkoja eri toimialoilta. Useita uusia työpaikkailmoituksia lisätään avoimet työpaikat -listallemme päivittäin. Kauttamme voi työllistyä mm. hotelli- ja ravintola-, matkailu-, toimisto-, ICT-, contact center-, teollisuus-, rakennus-, logistiikka-, kiinteistöhuolto-, turvallisuus- ja kaupan alalle. Ellet juuri tällä hetkellä löydä avoimet työpaikat -listastamme sinulle sopivaa työpaikkaa, niin jätä meille avoin hakemus!

Katso avoimet työpaikat