Siirry sisältöön
Takaisin

StaffPointin katurekrytointipäivä keräsi satoja työnhakijoita Kamppiin

StaffPoint tuhannentyonpaikka rajattu-1024x640

StaffPoint järjesti torstaina 25.1. katurekrytointipäivän Kampin keskuksessa Helsingissä. Tuhannen Työn Paikka -tapahtuma kiinnosti lukuisia työnhakijoita ja ohikulkijoita.

Tapahtumassa oli mahdollista tavata StaffPointin rekrytointikonsultteja ja jutella heidän kanssaan erilaisista työ- ja uramahdollisuuksista. Lisäksi päivän aikana kuultiin mielenkiintoisia työnhakuun liittyviä puheenvuoroja muun muassa verkostoitumisesta ja videohaastatteluista.

Tapahtuma keräsi paikalle satoja StaffPointin toiminnasta ja työpaikoista kiinnostuneita henkilöitä. StaffPointin rekrytointikonsultit eri toimialaoilta haastattelivat tapahtuman aikana yli 250 työnhakijaa.

Hieman yli kymmenen tuntia kestänyt tapahtuma sai kiitosta sekä työnhakijoilta että tapahtumaan osallistuneelta henkilökunnalta. Molemmat osapuolet pitivät hienona mahdollisuutta tavata toisiaan perinteistä työhaastattelua rennommissa puitteissa.

– Työnhakijat vaikuttivat olevan innostuneita mahdollisuudesta jutella kanssamme kasvotusten. Tapahtuma oli myös hieno tilaisuus meille tavata työnhakijoita ja päästä tutustumaan heihin heti paremmin. Perinteisestä hakemuksesta ihmisen persoona ei välttämättä välity niin hyvin, kertoo StaffPointissa Toimisto-toimialalla resurssipäällikkönä työskentelevä Krista Ahlroth.

Suosio yllätti

StaffPoint ei ole aiemmin järjestänyt yhtä suurta rekrytointitapahtumaa ja sen suosio yllättikin positiivisesti. Ahlrothin mielestä katurekrytointiin keskittyvän tapahtuman konsepti on hyvä ja kehittämisen arvoinen.

– Hämmästyimme tapahtuman suosiota. Moni oli tullut varta vasten Kamppiin juuri meitä tapaamaan. Ihmisiä oli pitkin päivää jonoksi asti ja välillä tuntui, että meitä rekrytoijia olisi voinut olla paikalla enemmänkin. Tapahtumassa kohtasimme monia hyviä työnhakijoita ja uskon, että vastaaville tapahtumille on jatkossakin kysyntää, Ahlroth sanoo.

Tempauksen tarkoituksena oli lisätä tietoisuutta StaffPointin tarjoamista työmahdollisuuksista ja edistää StaffPointin tavoitetta työllistää kesään mennessä tuhat uutta työntekijää suoraan yrityksen tai asiakasyritysten palvelukseen.