StaffPoint Teollisuus, Rakennus ja Logistiikka – Vahvaa paikallista osaamista yhdistettynä valtakunnallisen organisaation tarjoamiin mahdollisuuksiin

Henkilöstöpalveluissa avainasia on aina pohjimmiltaan asiakkaan ja hänen tilanteensa tunteminen. Voimme tarjota parasta palvelua silloin, kun meillä on asiakkaan kanssa yhteinen näkemys ja tuntuma tarvittavasta palvelusta, joka räätälöidään ja aikataulutetaan yhdessä.

Ison valtakunnallisen yrityksen toiminta ja paikallisesti aktiivinen verkostoituminen kulkevat StaffPointin kovien toimialojen tekemisessä käsi kädessä. Olemme vahva niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin, mikä tekee meistä tilanteeseen skaalautuvan toimijan. Pystymme yhdistämään parhaat toimintatavat, uusimmat teknologiat sekä ison organisaation tuen suuriin projekteihin, mutta säilyttämään samalla alueellisen ja paikallisen tuntuman asiakkaidemme arkeen.

Pitkät alihankintaketjut ovat yleisiä teollisuudessa ja rakentamisessa. Valtakunnallisesti merkittävät vientikaupat vaikkapa laivateollisuudessa poikivat paljon työtä laajalle alihankintaverkostolle, jolloin työtä tulee tarjolle parhaimmillaan ympäri Suomea. Me staffpointlaiset olemme usein mukana näissä tapauksissa tarjoten työmahdollisuuksia työntekijöillemme sekä osaajia asiakkaillemme maanlaajuisesti.

Eräällä kerralla saimme isolta asiakkaaltamme kiireisen toimeksiannon 60 osaajasta. Aikaa löytää juuri sopivat tekijät oli 5 työpäivää. Määräajan päättyessä rekrytointiorganisaatiomme kykeni esittelemään lähes 70 toivotun profiilin omaavaa, haastateltua työnhakijaa asiakkaalle. Iso osa heistä työllistyi asiakasyrityksemme suureen projektiin. Näin pystyimme tukemaan merkittävästi asiakkaamme projektia ja samalla työllistämään nopealla prosessilla huomattavan monta työtä tarvinnutta tekijää.

Olipa tarpeesi teollisuudessa, rakentamisessa tai logistiikassa, ota meihin yhteyttä. Valjastamme parhaat osaajat avuksesi!

 

Harri Apell, toimialajohtaja

Katso työpaikkamme

StaffPointilla on jatkuvasti tarjolla useita satoja työpaikkoja eri toimialoilta. Useita uusia työpaikkailmoituksia lisätään avoimet työpaikat -listallemme päivittäin. Kauttamme voi työllistyä mm. hotelli- ja ravintola-, matkailu-, toimisto-, ICT-, contact center-, teollisuus-, rakennus-, logistiikka-, kiinteistöhuolto-, turvallisuus- ja kaupan alalle. Ellet juuri tällä hetkellä löydä avoimet työpaikat -listastamme sinulle sopivaa työpaikkaa, niin jätä meille avoin hakemus!

Katso avoimet työpaikat