Ravintolatyöntekijä/ keittiöosaaja
Miltä kuulostaisi työskennellä mukavassa työyhteisössä, jossa luodaan makuhetkiä, joilla on merkitystä? Tässä työssä on mahdollisuus työskennellä työympäristössä, jossa on hyvät olosuhteet tehdä työtä, kehittää ammattitaitoa sekä hyödyntää osaamistasi? Leijona Cateringin keittiöissä yhdistyvät rautainen kokemus ja jatkuva uuden oppiminen.
Etsimme reippaita ja hyvän asenteen omaavia keittiötaidoilla höystettyjä RAVINTOLATYÖNTEKIJÖITÄ Varuskuntaravintola Linnaan Vekaranjärvelle! 🦁
Työtehtävät ovat pääasiassa varuskuntaravintolan keittiönavustavia tehtäviä, esimerkiksi salaattien ja jälkiruokien valmistamista, leipien laittamista esille, astiahuollon tehtäviä sekä kenties ruokien pakkaamista. Mikäli omaat asiakaspalveluntaidon myös salitehtäviä tarjolla. Työtehtäviin perehdytetään, joten et välttämättä tarvitse laajaa aikaisempaa kokemusta tai koulutusta ravintola-alalta. Eduksesi kuitenkin on mikäli olet jo työskennellyt ravintola-alan tehtävissä. Työvuorot sijoittuvat pääosin arkipäiville ja vuoroja tehdään sekä aamu- että iltavuoroissa.
Töitä on tarjolla pääsääntöisesti keikkaillen, joten tätä työtä pystyy soveltamaan omaan aikatauluun ja tekemään esimerkiksi toisen työn tai opintojen ohella. Mikäli olet kiinnostunut työskentelemään monipuolisissa tehtävissä salin ja keittiön puolella on tuntisopimus mahdollista, keskimäärin 20h/vko. Palkka määräytyy työntekijän osaamisen ja kokemuksen mukaan, noudattaen kuitenkin vähintään marava tes 11,38-12,67e/h. Työt alkavat heti sopivan henkilön löydyttyä!
Toivomme
🦁 Napakkaa työskentelyotetta ja positiivista asennetta
🦁 Halua ja motivaatiota oppia ja kehittyä ravintola-alan tehtävissä
🦁 Suomen kielen taitoa
🦁 Kohteen sijainnin vuoksi oman auton käyttömahdollisuus on suotavaa
Tarjoamme
🦁 Ainutlaatuisen työympäristön ja ura- ja kehittymismahdollisuudet.
🦁 Mahdollisuuden työllistyä myös pidempään
🦁 Töitä opiskeluiden tai toisen työn oheen
🦁 StaffPointin kattavan etuohjelman vaihtuvine etuineen mm. alennuksia asiakkaidemme palveluihin
Oletko etsimämme Leijonalainen, jolta luonnistuu työt ripeässä työympäristössä mukavan tiimin kanssa? Tule luomaan kanssamme eväitä hyvään elämään.