Skip to main content
Marita Auramaa / konsulttiprofiili
Takaisin

Senior Advisor Marita Auramaa: ”Hankintaosaaja on investointi, joka maksaa itsensä hetkessä takaisin”

StaffPoint Executivessa lokakuussa 2020 aloittanut Senior Advisor Marita Auramaa vahvistaa Executive-tiimiä hankintatoimen osaamisellaan. Saksassa työkokemusta kartuttanut Auramaa toivoo, että hankintaosaajien arvo ymmärrettäisiin suomalaisyrityksissä paremmin.

Lokakuussa StaffPointin Executive-tiimiin Senior Advisor -roolissa liittynyt Marita Auramaa ei peittele innostustaan uudesta tehtävästään.

”Ihanaa, että olen päässyt mukaan tällaiseen tiimiin. Kerta kaikkiaan mahtava tunne.”

Aiempi tehtävä liikkeenjohdon konsulttina alkoi tuntua yksinäiseltä, Auramaa kertoo. Hän kaipasi osaksi samaan hiileen puhaltavaa tiimiä. Sellainen löytyi StaffPoint Executivesta.

”Executive-tiimissä yhdessä tekeminen nähdään vahvuutena, joka vastaa myös omaa ajatusmaailmaani. Voimme tarjota asiakkaillemme paljon laaja-alaisemmin palveluja, kun käytössä on koko tiimin osaaminen. Samalla myös oma osaaminen ja näkökulmat monipuolistuvat.”

Auramaa täydentää monialaista Executive-tiimiä hankintapuolen osaamisellaan. Tiimin substanssiosaamiseen kuuluvat myös vahva talouden, henkilöstöjohtamisen, suorahaun ja liikkeenjohdon tuntemus, joten värisuora yritysten ulkoistettuna minijohtoryhmänä alkaa olla täydellinen.

Kaupallinen insinööri ei näe vain rattaita

Diplomi-insinööriksi Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta valmistunut Auramaa kuvailee itseään kaupalliseksi insinööriksi. Yritysmaailmaa hän on nähnyt laaja-alaisesti eri toimenkuvissa ja toimialoilla.

”Olen ollut suurimman osan urastani joko myynnin tai hankinnan tehtävissä ja molemmat ovat lähellä sydäntäni. En ole kuitenkaan kovin tekniikkalähtöinen insinööri, joka näkisi vain rattaita. Uskon siihen, että kaiken takana ovat ihmiset. Voi olla hienoja prosesseja ja systeemejä, mutta ilman ihmisiä ei tule mitään. Tuloksia syntyy yhteistyöstä ja tämän pitäisi mielestäni olla lähtökohta kaikessa yritystoiminnassa.”

Teknisen ja kaupallisen puolen yhdistämisen lisäksi Auramaan uraa on vahvasti ohjannut se, että hän on käynyt saksalaisen koulun.

”Olen puhunut viisivuotiaasta asti saksaa eli se on vähän niin kuin toinen äidinkieli. Minulla on vahva Saksa-osaaminen, oli se sitten kulttuuria, kieltä tai muuta saksankieliseen maailmaan liittyvää”, hän kertoo.

Saksassa hän on asunut kolme kertaa työn ja opiskelun merkeissä. Näistä viimeisimmällä, syksyllä 2020 päättyneellä työrupeamallaan, hän konsultoi yhdysvaltalaisomistuksessa olevaa kemianalan yritystä hankintojen kehittämisessä.

”Halusin hakea Saksasta oppia ja näkemystä. Oli mielenkiintoista nähdä, miten paljon eroavaisuuksia hankinnoissa on eri maiden välillä. Saksassa on paljon hienoa teknologiaa ja hienoja yrityksiä, mutta myös vanhakantaisuutta. On monia asioita, joista voimme olla Suomessa ylpeitä – meillä on kehittynyt yhteiskunta”, hän pohtii.

Suomalaisyritysten hankintaprosesseissa kehitettävää

Verrattaessa suomalaisyritysten hankintatoimea kansainvälisiin verrokkeihin löytää Auramaa kotimaasta kuitenkin myös paljon kehitettävää. Hankinta mielletään liian usein pelkäksi ostamiseksi, eikä Suomessa täysin ymmärretä, että hankinnoissa vaaditaan erityisosaamista, hän arvioi.

”Tärkein taito on liiketoimintalähtöinen ymmärrys ja kyky hoitaa liiketoiminnan ja toimittajien välisiä suhteita. Perinteisessä ostamisessa on taasen kyse transaktioiden hoitamisesta”, Auramaa vertaa.

Hankintaprosesseja kehittämällä voidaan Auramaan mukaan vaikuttaa merkittävästi yrityksen tulokseen, sillä hankinnassa saavutettu säästö menee suoraan viivan alle.

Tästä hänellä on myös henkilökohtaista kokemusta.

”Erään kilpailutuksen ansiosta onnistuimme saamaan yritykselle yli miljoona euroa vuosittaista säästöä. Tämä ei ollut sattumaa, vaan systemaattisen prosessin tulosta. Muutimme koko toimintamallin niin, että se miellytti kaikkia osapuolia. Kyseessä oli win-win-win-tilanne”, Auramaa kertoo.

Moderni hankinta on kehitetty 2000-luvulla

Vastaavia mahdollisuuksia hän uskoo löytyvän suomalaisesta yrityskentästä useita.

”Esimerkiksi hankinnoissa ja tuotekehityksessä voitaisiin tehdä paljon enemmän yhteistyötä. Näen tässä ison aukon, jolla voitaisiin parantaa sekä liiketoimintaa että tulosta.”

Hankinnan prosessit ovat harpanneet eteenpäin 2000-luvulla. Auramaa vannoo modernin hankinnan nimeen, jossa prosessi sisältää sekä kilpailutuksen että toimittajayhteistyön. Yhteistyö ja vuoropuhelu palvelevat myös niitä tavarantoimittajia, jotka eivät lopulta päädy voittamaan kilpailutusta.

”Prosessi on antanut heille mahdollisuuden tarkastella omaa liiketoimintaansa ja hintojaan suhteessa kilpailijoihin ja he ovat saaneet mahdollisuuden tehdä parhaansa. Vaikka he eivät voittaisi kilpailutusta, jää prosessista positiivinen, ammattimainen mielikuva ja halu osallistua seuraavaan kilpailutukseen”, kertoo Auramaa.

Hankintaosaamiseen panostaminen on investointi

Työtä hankintaosaamisen lisäämiseksi hän haluaa jatkaa myös StaffPoint Executivessa suorahaku, Interim Management ja Leadership Review -palveluiden kautta.

Erityisesti Auramaa näkisi, että suomalainen valmistava teollisuus hyötyisi lisänäkemyksestä ja -osaamisesta hankintojen saralla. Hankinnat pitäisi myös nostaa selvemmin esiin yritysten strategioissa, hän arvioi.

”Modernin hankinnan arvo tulee siitä, että hankinta ratkoo yrityksen liiketoiminnan haasteita ja lisää sitä kautta yrityksen kykyä pärjätä kilpailussa markkinoilla. Hankinnan osaajat pitäisi nähdä strategisina henkilöinä yrityksissä. Heihin kannattaa investoida. Hyvä osaaja maksaa itsensä hetkessä takaisin, sillä hankinnoilla voidaan tehdä miljoonasäästöjä”, hän painottaa.

Myös Interim Management eli vuokrajohtajapalvelu tarjoaa Auramaan mukaan runsaasti mahdollisuuksia hankintatoimen kehittämiseen.

”Interim-sopimuksella voi ottaa joustavasti hyvän hankintaihmisen laittamaan yrityksen hankintatoimi kuntoon, näyttämään mallia ja jalkauttamaan best practice -prosessit yrityksen arkeen. Tätä toistaiseksi todella vähän käytettyä resurssia pitäisi hyödyntää Suomessa enemmän.”