Olemme todella ylpeitä sitoutuneista työntekijöistämme!

ERI VUOSI, SAMA LOPPUTULOS

StaffPoint osallistui kolmatta vuotta peräkkäin Salibandyliiton järjestämään työpaikkojen SM-kisoihin keväisessä Helsingissä. Turnaukseen oli ladattu todella kovat odotukset ja joukkueeseen saatiin todellisia mailataitureita ympäri Suomen.

StaffPointin ensimmäinen ottelu oli aamulla klo 9 ja lievästi unihiekkaa silmissä pelaillut joukkue sai vastaansa Autismisäätiön. StaffPoint sai otteluun hyvän lähdön kun jo pelin kolmannella minuutilla Oulusta saapunut vahvistus Lauri Matikainen huudatti vaihtopenkkiä ja hyvin harvalukuista yleisöä avausmaalin merkiksi. Toinen erä alkoi hieman ensimmäistä huonommin StaffPointin jouduttua ulosajon myötä viideksi minuutiksi alivoimalle. Alivoimasta huolimatta tuttu parivaljakko Sami Lehtinen  – Joel Vallinkoski pelasivat Autismisäätiön kentällisen sinne kuuluisalle kebabkioskille Joelin vapauttaessa Samin maalintekoon. Ottelu päättyi sopuisasti 2-2.

Toisesta ottelusta odotettiin etukäteen todella tiukkaa vääntöä kun vastaan asettui entisiä ja nykyisiä liigapelaajia vilisevä EräViikingit. Nyt StaffPointin joukkue oli kuitenkin saanut karistettua unihiekat silmistään ja peli sujui kuten taktiikkavalmentaja oli aamulla piirtänyt. Noppavitonen toimi puolustuksessa ja hyökkäyksiin lähdettiin nopeilla avauksilla. StaffPoint otti toisen erän alussa turvallisen tuntuisen 0-3 johdon, jonka jälkeen EräViikingit tekivät yhden ja samalla koko ottelun ainoan maalinsa. Voitto tästä ottelusta kirjattiin StaffPointille tennislukemin 1-6. Ottelun tehopelaajana StaffPointilta jälleen Lauri M.

Jännittävä tilanne

Ennen alkusarjan viimeistä ottelua oli tilanne jatkoonpääsyn kannalta erittäin jännittävä, kun StaffPointin lohkossa kaikki joukkueet pelasivat sopivasti ristiin voittaen ja häviten. Tasapeli viimeisestä ottelusta olisi varmistanut paikan suoraan puolivälieriin ja taannut hieman pidemmän lepoajan ajatellen tärkeimpiä otteluita. EräViikingeistä otettu maukas voitto taskussaan lähti StaffPoint haastamaan Newsecin joukkuetta, joka osoittautui todella kovaksi ja vaikeaksi vastustajaksi. Tuomarin puhaltaessa viimeisen kerran pilliin oli tulostaululla lukemat 4-2 Newsecin eduksi. StaffPointilla oli ottelussa maalintekopaikkoja useampaankin osumaan, mutta mm. 4 tolppaosumaa pelastivat vastustajan tällä kertaa. Tappiosta huolimatta StaffPoint pääsi jatkoon ja edessä oli ottelu B-lohkon ykköseksi sijoittunutta Murata Electronicsia vastaan.

Puolivälierät

Lounaan jälkeen oli kolmen tunnin odotus ennen seuraavaa ottelua, jonka aikana joukkue keskittyi lihashuoltoon, sekä Suomen jääkiekkomaajoukkueen ottelun seuraamiseen levollisissa tunnelmissa.

Odottelun jälkeen edessä oli siis kuolemanottelu, josta häviäjä lähtee kotiin ja voittaja pääsee taistelemaan kunniasta, maineesta ja mitaleista. Ottelusta muodostui erittäin vähämaalinen trilleri ja jo aiemmissakin otteluissa pieneksi ongelmaksi muodostunut maalinteko tuntui vaivaavan joukkuetta koko rintaman leveydeltä. Tilanteessa 1-1 vain minuutti ennen loppua alkoi jatkoaika häämöttää edessä, kunnes vain sekunti ennen summeria pallo löysi pomppujen kautta reitin StaffPointin maaliin.

”Pettymyshän tämä oli!” tiivisti tuntojaan heti ottelun päätyttyä vahvasti hyökkäyksessä pelannut Iida Kilpeläinen. Iida tuli Rovaniemeltä asti edustamaan StaffPointia turnaukseen ja esiintyi edukseen sen verran, että jopa tuomarit kehuivat Iidan panosta ottelun aikana joukkueen kapteenille. Kehut eivät kuitenkaan hämmentäneet nuorta pohjoisen neitiä: ”Pellailin niin kuin aina, eikä siinä sen kummempaa ollut” Iida totesi nöyrästi.

Huolimatta siitä, että turnaus päättyi joukkueen osalta huomattavan paljon aiottua aiemmin, oli joukkueessa todella loistava ja tsemppaava henki läpi koko päivän. Joukkueelle järjestetty yhteinen illanvietto turnauksen jälkeen vei kuitenkin pahimman pettymyksen mennessään.

Iso kiitos

Kuten aiempinakin vuosina, joukkueeseen kuului StaffPointin toimihenkilöitä sekä vuokratyöntekijöitä, jotka tulivat Helsinkiin mm. Oulusta, Rovaniemeltä ja Kihniöstä asti. Olemme ylpeitä näin sitoutuneista työntekijöistä ja kiitämme kaikkia osallistuneita ja mukana olleita!!

StaffPoint kiittää myös turnauksen järjestelyistä vastaavaa tahoa, vastustajia ja tuomareita. Onnittelut kaikille mitalisteille! Ensi vuonna StaffPoint taistelee ja voittaa!