Siirry sisältöön
Osaaminennäkyväksi1 nuoret
Takaisin

Ei ammattia tai tutkintoa, ei osaamista?

Valmentajina kohtaamme Spring Housen nuorten työllisyyspalveluissa myös hankalassa työmarkkinatilanteessa olevia nuoria. Hankalalla tarkoitan sitä, että ammatillinen koulutus puuttuu tai on jäänyt kesken ja viimeiset pari vuotta ovat menneet päämäärättömästi ajelehtiessa - aika vaan on kulunut.

”Mitä sä olet tehnyt sen jälkeen, kun tää koulu päättyi? Siitä on nyt muutama vuosi”, kysyn usein nuorelta.

”No mitä nyt nuoret tekee, kuluttaa aikaa… hölmöilee”, hymähtää vastapäätä istuva nuori.

Siinä mielessä onnistumisen elementit ovat jo tapaamisissa nähtävillä, kun nuori on tullut paikalle sovitusti saadakseen tukea työnhakuun ja opintojen loppuun saattamiseen. Motivaatiota ratkoa jumissa olevaa tilannetta siis löytyy. Ensimmäisen askeleen kohti tilanteen selvittämistä voi ottaa milloin vain, vaikka vuosienkin päästä. Tärkeintä on, että askeleen ottaa. Muut ihmiset ympärillä voivat sitten tukea, tsempata ja auttaa näissä askelissa.

Oman suunnan ja osaamisen hahmottelua

Tavoitteiden asettelu on vaihtoehtojen viidakossa vaikeaa ja jostain pitäisi aloittaa. Kuinka moni työelämässä oleva aikuinenkaan osaa rehellisesti vastata kysymykseen ”Missä näet itsesi 5 vuoden kuluttua?”. Silti aikuiset saattavat tivata määrätietoista tavoitteiden asettelua työn ja koulutuksen ulkopuolelle pudonneelta nuorelta!

On kuitenkin hyvä pysähtyä aluksi pohtimaan omia kiinnostuksenkohteitaan ja sitä suuntaa, mikä tuntuu itselle sopivimmalta. Tällöin valitseminen on helpompaa. Suuntahan voi matkan varrella muuttuakin, eikä se haittaa. Tarve vaihtaa suuntaa on tärkeä oivallus kohti uutta suuntaa.

Uuden suunnan päättämisessä on avuksi nykytilanteen ja osaamisen tason määrittely. Spring Housen valmennuksissa aloitamme usein nuoren kanssa kertyneen osaamisen kartoittamisella. Keräämme ansioluetteloon yhteen kaikki suoritukset; myös ne mahdollisesti kesken jääneet: opinnot, työharjoittelut, harrastukset ja vapaaehtoistyöt.

Vaikka nuoren ensisijaisena tavoitteena ei olisikaan juuri sillä hetkellä työnhaku, voi ansioluettelon laatiminen auttaa selkiyttämään omia kertyneitä taitoja ja kiinnostuksenkohteita. Ansioluettelon laatiminen on myös ohjauksellinen työkalu, keino kehittää itsetuntemusta ja jäsennellä kaikki kertynyt osaaminen sopivien otsikoiden alle. Uusi ansioluettelo voi olla myös ylpeyden aihe ja on usein keino saada lannistunut nuori tuntemaan ylpeyttä aikaansaannoksistaan. Vaikka koulutus- tai työkokemuskappale jäisi tyhjäksikin, voi hyvin olla, että esimerkiksi harrastusten kautta on kertynyt paljonkin osaamista, josta on hyötyä tulevissa tehtävissä.

Osaamisen laajuus on hyvä pitää mielessä ja omia taitoja voi huomata sekä tunnistaa keskusteluissa yhdessä asiantuntevan valmentajan kanssa. Valmentajan avustuksella voi laatia myös osaamista esiin tuovan motivaatiokirjeen tai työnhakuvideon, jonka avulla voi erottautua muodollisesti pätevämpien hakijoiden joukosta motivaatiollaan ja viestintätaidoillaan.

Ammatillinen ydinosaaminen ja siirrettävät taidot

Asiaosaamisen tai työn sisältöosaamisen lisäksi puhutaan työelämän metataidoista (tai pehmeistä taidoista). Merkittävimmiksi metataidoiksi ovat nousseet digitaidot, verkostoitumistaidot ja vuorovaikutustaidot (Tilastokeskus). Ehdottoman tärkeä metataito on luovuus, jota monella nuorella on roppakaupalla, kun valmiiksi juurtuneita automatisoituneita työtapoja ei vielä ole ehtinyt muodostua. Nuorilla voi olla loistavia oivalluksia annettavana keskusteluun, kun yrityksessä mietitään uusia ideoita toteuttaa vaikkapa asiakaspalvelua tai markkinointia.

Nuorilla on usein erinomaiset it-taidot ja teknologiaorientaatio sekä kyky oppia joustavasti ohjelmistoja ja sovelluksia. Toimintalogiikka nettipohjaisissa ohjelmistoissa on tuttu, eikä teknologia pelota.
IT-taitojen kohdalla esimerkki metataitojen painoarvosta voisi liittyä tietoturvaan. Tutkitusti yrityksen suurin tietoturvariski on ihminen. Työntekijä, jolla on kyky erottaa turvallisuusuhkia ja ehkäistä tietoturvaongelmia säästää yritykselle rahaa ja ehkäisee ongelmia.

Taitoja oppii paljon työn ja koulun ulkopuolellakin tai niiden ohessa. On osaamista ja taitoja, joita nuori on jo elämän eri tilanteissa käyttänyt ja ne ovat hyödynnettävissä yllättävissäkin ammateissa. Nämä siirrettävät taidot tulisi esittää kiinnostavina, työnantajaa hyödyttävinä ominaisuuksina: esimerkiksi palloilulajit opettavat tiimityöskentelyä. Kilpaurheilu on voinut totuttaa työskentelemään tavoitteellisesti ja olemaan valmennettavana, jolloin on pitänyt noudattaa sovittua ohjelmaa. Kirjallisuus, lukeminen ja kirjoittaminen tai vaikkapa videoiden julkaiseminen ovat monella tapaa työelämässä hyödynnettäviä taitoja.

Työhakemusta ja ansioluetteloa kirjoittaessa kannattaa aina pohtia, millaisia haettuun tehtävään sopivia taitoja itsellä on. Valmentaja voi toimia haastattelijana ja auttaa sanoittamaan siirrettäviä taitoja työnantajaa hyödyttäviksi osaamisiksi.

Ammattitaitoa on taito suoriutua annetuista tehtävistä

Selkein tapa ajatella ammattiosaamisen todentamista on tutkintotodistus. Tutkinnon perusteista löytyy tietyn ammattinimikkeen käyttöön vaadittava ammatillinen osaaminen.

Pakollisten kurssien suorittamisen lisäksi (tutkinnossakin) tarvittava osaaminen voi olla karttunut jotain muutakin kautta, kuten aikaisemmassa työssä tai vapaa-ajalla. Työtodistukset, arviot harjoitteluista ja työkokeiluista tehtävänkuvauksineen ovat kullanarvoisia osaamisen tunnistamisen dokumentteja. Näiden avulla voi osoittaa kertynyttä osaamista työnantajalle tai saada tulevissa opinnoissa hyväksi luettua tutkintoon kuuluvia kursseja.

Kaikkiin ammatteihin ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa tutkintoa. Palveluneuvojaksi tai asiakaspalvelijaksi voi hakea usealla erilaisella taustalla. Liikunnanohjaajat voivat hankkia ammattipätevyyden toimittuaan vuosia ihmisten liikuttamisen parissa ja kahvilatyöntekijänä voi työskennellä ulospäinsuuntautunut asiakaspalvelija, jolta puuttuu ravintola-alan tutkinto (hygieniapassi toki vaaditaan!). Nuori saattaa osata koodata tasoja tietokonepeleihin ilman yhtäkään korkeakoulussa suoritettua opintopistettä! Somevaikuttajia on ollut jo yli 10 vuotta, mutta ensimmäinen ammattikorkeakoulutasoinen tutkinto on vasta nyt alkamassa.

Kannattaa uskoa omaan osaamiseen ja soveltuvuuteen sekä hakea itseä kiinnostavia paikkoja, vaikka tutkinto puuttuisikin. Näyttötutkintojen ja aikuiskoulutusten avulla tarvittavat tutkinnot voi aina suorittaa työn ohessa työpaikalla.

Motivaatiolla ja omalla asenteella on työnhaussa suuresti merkitystä. Kaikkea ei edes voi osata valmiiksi, joten olennainen kysymys on, haluaako oppia! Lisäksi jokaisessa tilanteessa vaikuttavat yksilön ja yhteiskunnan arvostukset. Rekrytointitilanteessa vaihtelee, toivotaanko hakijalta enemmän koulutusta, työkokemusta ja osaamista ylipäätään vai luotetaanko hakijan kykyyn ja valmiuksiin suoriutua uusista yllättävistäkin haasteista.

#TyönOsaajat -blogin kirjoittivat Ella ja Laura, jotka työskentelevät valmentajina nuorten työllisyyspalveluissa Pirkanmaalla.