Siirry sisältöön
TyönOsaajat
Takaisin

Työn Osaajan näkökulma: kriisissä vastuullinen ja merkityksellinen työ yhdistää ihmisiä

Ensimmäiset viikot etätöissä StaffPointin toimihenkilönä ovat olleet täynnä muutoksia, menetyksiä, mutta myös positiivisia onnistumisia. Työllistämisestä on tullut, jos mahdollista, aiempaakin merkityksellisempää työtä. Olemme löytäneet nopeasti osaajia sinne, missä apua ja työvoimaa on tarvittu. Haut ovat aktivoineet ihmisiä tarjoamaan osaamisensa peliin. Alla Työn Osaajamme ajatuksia tänään:

Työelämä on muuttunut hetkessä maailman mukana, kun ihmiset vetäytyivät hallituksen kehotuksesta sisätiloihin pitääkseen itsensä ja muut terveinä.

Ennen poikkeusaikaa palveluita käytettiin runsaasti ja palveluala porskutti hyvin eteenpäin. Matkailijoiden määrä Lapissa kasvoi tasaista tahtia. Uusia ravintoloita syntyi vauhdilla niin, että työntekijätarpeen täyttämiseksi otettiin kaikki keinot käyttöön lyhytvalmennuksista pidempiin oppilaitosyhteistyökuvioihin. Samaan aikaan esimerkiksi teollisuuden liikevaihto Suomessa on tietyillä aloilla laskenut, eikä avoimia työpaikkoja ole ollut tarjolla saman verran kuin aiemmin.

Meneillään olevassa taistelussa kaikkia uhkaavaa koronavirusta vastaan asetelma on kääntynyt toisinpäin. Ravintolat ja muut palveluntarjoajat sulkevat oviaan, mutta muun muassa logistiikan alalle, esimerkiksi tavaraliikenteelle, on syntynyt kovaa lisätarvetta. Suurta kysyntää tekijöille on myös esimerkiksi rahoituspuolella; hakemuskäsittelyssä tappioita kärsivien yritysten tukemiseksi. Sairaalahuolto kuormittuu ja tarvitsee yhä enemmän logistiikka-, ateria-, siivous- ja pesulapalveluja.

Kansalaiset tarjoavat työpanostaan upeasti

Henkilöstövuokrayrityksenä StaffPoint on ottanut haasteet nopeasti vastaan. Se on onnistunut siirtämään työvoimaa hiljeneviltä aloilta toisiin tehtäviin ja vastaamaan aikailematta tiettyjen alojen työvoimatarpeisiin.

On upeaa nähdä, että näihin muuttuviin työtarpeisiin ovat vastanneet myös kansalaiset. Ihmisillä on valtava halu auttaa ja osallistua yhdessä taisteluun viruksen vaikutuksia vastaan. Moniin avoimiin paikkoihimme on tulvinut hakemuksia.

Rahoitusyhtiö Finnveran rahoitushakemusmäärät moninkertaistuivat hetkessä. Finnvera vastasi kasvaneeseen kysyntään rekrytoimalla suuren joukon vuokratyövoimaa. Se tarvitsi vauhdilla StaffPointilta 50 työntekijää hoitamaan yritysten hakemusten käsittelyä. Työhakemuksia tehtävään on tullut jo satoja – määrä on ollut valtava. Joukossa on kaikenikäisiä ammattilaisia erilaisilla työtaustoilla, ja monia heistä yhdistää auttamisen halu. Työ yritysten selviämisen eteen koetaan tällä hetkellä erittäin merkitykselliseksi työksi. Lue lisää.

Ihmisten aiempi kokemus hyötykäyttöön

StaffPointin ravintola-alan työntekijöille on tarjottu töitä muun muassa sairaalahuollon parista, jotta HUS-Logistiikan kasvaneeseen tarpeeseen voidaan vastata tehokkaasti. Kysyntä on valtavaa, mutta tekijöitä on löydetty hyvin. Sairaanhoitopiirien avuksi tulleilla tekijöillä on erilaisia työkokemustaustoja, ja kaikki aiempi kokemus otetaan hyötykäyttöön. Työ sairaaloiden auttamiseksi koetaan vastuulliseksi työksi yhteisen hyvän eteen. Myös ruoan pakkaus tehtaissa ja kaupoissa on tärkeää tilanteessa, jossa elintarvikkeiden riittävyys kaupan hyllyillä tahdotaan varmistaa.

StaffPoint on nyt myös Euroopan kemikaalivirasto ECHA:n kumppani asiantuntijoiden henkilöstövuokrauksessa. ECHA hyödyntää StaffPointin palkkalistoilla olevia asiantuntijoita moniin, vaativuustasoltaan vaihteleviin tehtäviin. Lue lisää.

Vuokratyö on kasvattanut suosiotaan myös vuokrajohtajuuden ja erilaisten interim-asiantuntijatehtävien muodossa – nämäkin juuri tällä hetkellä kysyttyjä palveluita. StaffPoint Executiven interim-palveluiden avulla yritys saa muutostilanteessa käyttöönsä projektijohtamisen vahvoja ammattilaisia. Korkean tason osaajat voivat tarjota tilapäisesti osaamistaan vaihtuviin tilanteisiin. Lue lisää.

Vuokratyö on joustava työmuoto. Se mahdollistaa tekijöiden liikkumisen eri työtehtävien ja työnantajien välillä, mikä sopii hyvin esimerkiksi tähän päivään.

Me StaffPointissa teemme kaikki hartiavoimin työtä sen eteen, että MEiltä löytyy osaajia turvaamaan tulevaisuuttamme siellä, missä apua ja työvoimaa eniten tarvitaan.

Työn Osaaja – palveluksessasi.