Siirry sisältöön
Takaisin

StaffPoint laajentaa toimintaansa Pirkanmaalla ostamalla Alen Consulting Oy:n

StaffPoint-konserni jatkaa kasvustrategiaansa ostamalla pirkanmaalaisen Alen Consulting Oy:n.

”Alen Consulting on perinteikäs henkilöstöpalveluyritys, joka on pitkäjänteisesti rakentanut asiakassuhteita valituilla toimialoilla. Yritys toimii pääasiassa Pirkanmaalla ja vahvistaa entisestään konsernimme läsnäoloa alueella. Alen Consulting vahvistaa meidän osaamistamme paikallisesti ennen kaikkea pienten ja keskisuurten yritysten sektorissa ja täydentää näin hienosti sekä StaffPointin että Valtin toimintaa Pirkanmaalla, kertoo StaffPoint-konsernin teollisuuden- ja logistiikan toimialajohtaja Anssi Nieminen.

Alen Consultingin toimitusjohtaja ja pääomistaja Nina Koskinen on innostunut yritysjärjestelystä. ”Uskon, että yritysjärjestelyn myötä nykyiset asiakkaamme saavat entistä parempaa palvelua, ja vuokratyöntekijämme uusia työmahdollisuuksia laajemman asiakaskunnan johdosta. Lisäksi StaffPointin laaja verkosto helpottaa työvoiman saantia myös meidän asiakkaillemme. Konsernin digitaaliset työvälineet ja laajemmat asiantuntijaresurssit auttavat meitä kasvattamaan liiketoimintaamme entisestään. Tämä on myös minulle ja tiimilleni hieno mahdollisuus kehittyä edelleen isommassa organisaatiossa”, Koskinen sanoo.

Nina Koskinen siirtyy StaffPointin teollisuus- ja logistiikkatoimialan aluepäälliköksi vastaten StaffPointin teollisuuden ja logistiikan toimialan, Alen Consultingin ja Valtti Henkilöstöratkaisujen toiminnasta ja asiakkuuksista Pirkanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Alen Consulting Oy:n liikevaihto vuonna 2021 oli noin 2,2 M€. Yhtiö toimii pääasiassa Pirkanmaalla teollisuus-, kiinteistöpalvelut- ja toimistotoimialalla.

Lue: https://www.alenconsulting.fi

Lisätietoja:
Anssi Nieminen 045 7881 6747
Nina Koskinen 050 555 0392