Villejä visioita – 3d-virtuaaliteknologia ammatillisessa kuntoutuksessa?

IPS-malliin kuuluu, että valmentaja on aktiivisesti yhteydessä työnantajiin, kerää tietoa toimialasta ja perehtyy myös työnantajan tarpeisiin. Korona-aikaan yrityskontaktointi on tapahtunut pääasiassa puhelimitse tai teamsin kautta, mutta välillä pääsee käymään eri työpaikoilla ihan fyysisestikin. Keskustelut eri työnantajien kanssa ovat mielenkiintoisia ja niistä saa paljon tietoa, jota ei löydä netistä. On hienoa oppia eri toimialoista ja kuulla uusista tuulista.

Tähän mennessä yksi mielenkiintoisimmista keskusteluista oli 3d-virtuaaliteknologiaan keskittyvän yrityksen edustajien kanssa. Wikipedian mukaan virtuaalitodellisuudella tarkoitetaan tietokonesimulaation tuottamien aistimusten avulla luotua keinotekoista ympäristöä. Kontaktoimani yritys teki erilaisia virtuaalisia ympäristöjä eri aloille perehdytyskoulutustarkoituksiin. Esimerkiksi teollisuudessa kalliin koneen käyttöä pystyi opettelemaan virtuaalimaailmassa 3d-lasit päässä. Toimitusjohtaja kertoi, että virtuaalimaailmoja on rakennettu myös sote-alan asiakaspalvelutilanteiden harjoittelua varten. Hänen mukaansa yritykset ja oppilaitokset ovat enenevissä määrin kiinnostuneita virtuaalisista perehdytyskoulutusratkaisuista. Toimitusjohtaja totesi, että mistä tahansa ympäristöstä saa rakennettua virtuaalitodellisuuden 360-kameran avulla.

Mieleeni jäi pyörimään ajatus, että mistä tahansa työtehtävästä voisi rakentaa virtuaalitodellisuuden, jossa pääsisi olemaan osallisena eikä vain sivusta seuraajana. Mietin, miten 3d-virtuaaliteknologiaa voisi hyödyntää ammatillisessa kuntoutuksessa ja miten terveydentilan takia alaa vaihtava asiakas hyötyisi siitä. Olisiko uusiin aloihin ja työtehtäviin tutustuminen alkuun helpompaa, jos sen pystyisi tekemään kaikessa rauhassa omassa kotona 3d-lasit päässä? Tietenkään virtuaalitodellisuus ei korvaa oikeaa todellisuutta, mutta olisihan se jo tosi lähellä oikeaa ja virtuaalimaailmassa pääsisi aistimaan työn luonnetta eri tavoin kuin vain netistä toimialasta lukemalla. Virtuaalitodellisuudessa voisi olla esimerkiksi varaosamyyjän tyypillisiä työtehtäviä, jossa työtehtäviä voisi tehdä virtuaalisesti. Tässä saisi tuntumaa esimerkiksi työn fyysisyyteen, kuuluuko työhön nostoja tai seisomista. Virtuaalimaailmassa näkisi, miltä tietokoneohjelma näyttää ja miten sitä käytetään ja mitä tyypillinen asiakas kysyy. Näiden tietojen perusteella saisi ehkä jo käsitystä, haluaisiko työskennellä kyseisellä alalla. Joskus pitkään työelämästä poissaolleilla on korkea kynnys lähteä töihin ihmisten ilmoille. Voisiko tätä kynnystä madaltaa virtuaaliteknologialla, jos saisi ikään kuin leikin varjolla tuntumaa työpaikalle menemiseen?

Miksei eri aloihin ja työtehtäviin perehtyminen virtuaaliteknologian avulla palvelisi ihan meitä kaikkia?

Mitä jos kaikki TE-palvelujen ammattinimekkeet ja kuvaukset olisikin viety virtuaaliseen maailmaan? Jos eri ammatteihin pääsisikin tutustumaan muutenkin kuin näköaistin varassa netistä lukemalla? Voisiko peruskoulun päättävillä nuorilla olla helpompaa miettiä tulevaisuuden suuntaa ja sitä kuuluisaa ”omaa juttua”, jos he pääsisivät tutustumaan eri ammatteihin virtuaalisesti? Samoin kaikki työnhakijat voisivat vaikkapa huvikseen kokeilla eri ammatteja helposti 3d-lasit päässä ja ehkä itseä kiinnostavia ammatteja voisi löytyä yllättäviltäkin aloilta, joita ei olisi muuten tullut edes ajatelleeksi.

Työelämä muuttuu hurjaa vauhtia, perinteisiä tehtäviä häviää ja uusia tulee tilalle. Pitkiä uria saman työnantajan palveluksessa ei enää juurikaan ole ja moni haluaakin vaihtelua ja tehdä itselle mieleisiä töitä. Samaan aikaan monilla aloilla on jo työvoimapula, koska työntekijöitä ei löydy kuormittaville aloille. Lisäksi työelämästä jää joka vuosi iso joukko työikäisiä työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien vuoksi. Kuulostaa aika kestämättömältä yhtälöltä.

Nuoret haluavat työelämältä erityisesti merkityksellisyyttä, tämä korostuu monissa eri tutkimuksissa. Myös alanvaihtajat tuovat esiin työn merkityksellisyyden. Merkityksellisyys voi tarkoittaa jokaiselle eri asioita, toiselle se voi tarkoittaa menestymistä ja yhteiskunnallista vaikuttamista, toiselle taas mielekästä ja omien arvojen mukaista työtä, johon voi itse vaikuttaa.

IPS-mallin kantava ajatus on, että mielekäs työ tukee hyvinvointia ja työ nähdään osaksi hoitoa ja kuntoutumisprosessia. Tämän ajatuksen voinee jokainen allekirjoittaa omankin kokemuksen perusteella. Kyllä on mukavaa tehdä itselle mielekästä työtä työpaikassa, jossa on tekemisen meininki. Tämä heijastuu hyvinvointina muuhunkin elämään, kun kokee olevansa oikeassa työssä.

Miten tärkeää olisi, jos jokainen löytäisi itselleen sopivan työn. Se voisi pidentää työuria, vähentää työkyvyttömyyseläkkeiden määrää sekä mielenterveyspalveluiden tarvetta, kun ihmiset eivät uupuisi työstä johtuvista syistä. Kirsikkana kakun päällä on tietenkin oman koetun hyvinvoinnin lisääntyminen.
Työelämä vaatii nyt yksilöllisiä ratkaisuja!

Anne Vanajoki, työkykyvalmentaja, Spring House