
”Kova työ palkitaan aina” – Saga Vannisen tie huipulle
Omien polkujen tekijät on StaffPoint-konsernin kampanja, jossa nostamme esiin inspiroivia tarinoita rohkeudesta, omannäköisistä valinnoista ja määrätietoisesta etenemisestä kohti unelmia. Kampanjan kasvot edustavat monenlaisia polkuja ja erilaisia taustoja, yhdistävänä tekijänä on halu kulkea omaa tietä, oppia matkan varrella ja kasvaa omaksi itsekseen. Yksi näistä poluista kuuluu moniottelija Saga Vanniselle.
Kuka on Saga Vanninen?
Saga Vanninen on 22-vuotias suomalainen yleisurheilija ja seitsenottelun huippulupaus, joka on jo nuorella iällään saavuttanut paljon. Hänet tunnetaan periksiantamattomana ja määrätietoisena urheilijana, joka tähtää korkealle, niin tuloksissa kuin elämässäkin.
Sagan tarina – kesätöistä kansainvälisille kentille
Sagan polku huippu-urheilijaksi on alkanut yhtä arkisesti kuin monella muullakin: kesätöistä. Hänen ensimmäinen kesätyökokemuksensa oli jo 11-vuotiaana, kun hän myi itse poimimiaan vadelmia Tampereen Laukontorilla. Varsinainen ensimmäinen kesätyö oli 14-vuotiaana jäätelökioskissa liikennepuiston yhteydessä.
Urheilu on ollut osa Sagan elämää lapsuudesta saakka. Yleisurheiluun ja moniotteluun hän löysi kipinän vanhempiensa innostuksen kautta – siitä syntyi oma intohimo. Päätös ryhtyä urheilijaksi ei siis tullut yhtäkkiä, vaan kasvoi osaksi arkea ja identiteettiä.
Ajatuksia urheilun takaa
Saga kertoo, että tärkein oppi hänen matkallaan on ollut ajatus: ”Kova työ palkitaan aina. Ei heti, mutta jatkamalla eteenpäin se päivä varmasti tulee.” Kun hän tarvitsee motivaatiota tai rohkeutta, hän muistuttaa itseään: ”Olet pystynyt siihen aikaisemminkin.”
Hänelle onnellisuutta tuo tällä hetkellä tasapainoinen elämä. Mielen hyvinvointia hän hoitaa viettämällä aikaa läheisten kanssa ja irrottautumalla tietoisesti urheilun vaatimuksista.
Tulevaisuuden unelmat ovat urheilullisesti konkreettisia, tavoitteena on ylittää 7000 pistettä seitsenottelussa. Mutta vaikka ura on keskiössä, Saga on kiinnostunut myös opiskelusta ja muista elämänalueista. Hän kertoo, että jos ei olisi urheilija, hän panostaisi todennäköisesti opiskeluun ja urheilisi siinä sivussa.
Inspiraatiota nuorille, ja meille kaikille
Epäonnistumiset kuuluvat matkaan, ja Sagan neuvo nuorille on yksinkertainen mutta voimakas:
”Ainoa epäonnistuminen on lopettaa yrittämästä.”
Hän kuvaa itseään urheilijana kolmella sanalla: päämäärätietoinen, tunnollinen ja periksiantamaton. Näitä ominaisuuksia heijastavat myös hänen arjen valinnat: urheilun ympärille rakennettu aikataulu, mutta myös halu löytää aikaa perheelle, ystäville ja uusille innostaville asioille.
Urheilijan työssä parasta on hänen mukaansa arjen monipuolisuus, tavoitteellinen tekeminen sekä ne ainutlaatuiset kokemukset ja kohtaamiset, joita laji on tuonut tullessaan.