Hyppää pääsisältöön
Muutosturvavalmentaja keskustelee asiakkaan kanssa yksilöllisestä tuesta ja seuraavista askelista työelämässä

Miksi hyvässä muutosturvassa ei aina kannata kiirehtiä suoraan työnhakuun?

16.10.2026
BlogiMuutosturvaTyöllistävät valmennuspalvelutSpring HouseAsiantuntijuus

Onnistunut muutosturva ei aina ala työnhausta. Joskus tärkeintä on ensin pysähtyä tunnistamaan ihmisen tilanne ja tuen tarve. Spring Housen muutosturvavalmentaja Leena Laine kertoo, miksi yksilöllinen valmennus on tärkeä osa vaikuttavaa muutosturvaa ja mitä työnantajan kannattaa huomioida muutosturvakumppania valitessaan.

Muutosturvatilanteessa tavoite on monelle selkeä: päästä nopeasti uusiin töihin. Siksi ensimmäinen ajatus on helposti tämä: ansioluettelo kuntoon, avoimet työpaikat tarkasteluun ja työnhaku käyntiin. Onnistunut muutosturva ei kuitenkaan ala aina työnhausta. Valmentajana olen oppinut, että joskus paras tie eteenpäin alkaa siitä, että pysähdytään hetkeksi.

Miksi muutosturvavalmennuksessa kannattaa joskus pysähtyä ennen työnhakua?

Kun kohtaan valmennettavan ensimmäistä kertaa, en voi tietää etukäteen, mitä hän juuri siinä hetkessä tarvitsee. Yksi haluaa päästä saman tien vauhtiin. Toinen kertoo olevansa valmis katsomaan eteenpäin, mutta huomaa keskustelun aikana, ettei olekaan vielä käsitellyt työsuhteen päättymistä.

Monella ajatukset ovat vielä niin kesken, että ennen työnhaun aloittamista tarvitaan mahdollisuus jäsentää tapahtunutta ulkopuolisen kanssa. Tämä korostuu haastavassa työmarkkinatilanteessa, jossa uuden työn löytyminen voi viedä aikaa ja oman suunnan löytäminen vaatia aiempaa enemmän työtä.

Valmennettavat ovat kertoneet tunteneensa helpotusta, kun he ovat saaneet puhua irtisanomiseen liittyvistä kokemuksistaan, vaikka olivat itse ajatelleet jo päässeensä tilanteesta yli. Kun tapahtunutta on saanut jäsentää rauhassa, katseen suuntaaminen tulevaan on usein helpompaa.

Yksilöllisyys ei ole muutosturvassa vain inhimillinen lisä. Se on osa vaikuttavaa valmennusta.

Leena Laine, Spring Housen muutosturvavalmentaja

Yksilöllinen muutosturvavalmennus mukautuu ihmisen tilanteeseen

Kun työnantaja valitsee muutosturvakumppania, katse osuu luonnollisesti palvelun rakenteeseen: mitä siihen kuuluu, kuinka paljon yksilö- tai ryhmävalmennusta on tarjolla ja millaisia työnhaun työkaluja osallistujat saavat.

Niiden rinnalla kannattaa kysyä, kuinka hyvin valmennus mukautuu erilaisiin tilanteisiin. Muokataanko palvelu ihmiselle vai odotetaanko ihmisen sopivan valmiiseen malliin?

Valmentajana en voi käydä jokaista kohtaamista läpi samalla kaavalla. Yhden kanssa on luontevaa tarttua heti työnhakuun, toisen kanssa osaamisen tunnistamiseen. Joskus pitää ensin puhua työhistoriasta, tulevaisuuden toiveista tai siitä, mitä muu elämäntilanne juuri nyt mahdollistaa.

Näihin asioihin ei ole tarkoitus jäädä, mutta niiden yli ei aina kannata hypätä. Kun lähtötilanne tunnistetaan, voidaan keskittyä siihen, mikä auttaa ihmistä eteenpäin.

Palvelun pitää mukautua ihmiseen, ei ihmisen palveluun.

Mitä työnantajan kannattaa huomioida muutosturvakumppanin valinnassa?

Muutosturvakumppanin valinnassa ei ole kyse vain palvelun sisällöstä. Valinnalla työnantaja vaikuttaa siihen, millaista tukea ihmiset saavat yhdessä työuransa suurista muutoksista.

Hyvä muutosturva auttaa ihmistä löytämään seuraavan tarkoituksenmukaisen askeleen, vaikka suunta ei olisi heti selvä. Työnantajalle se tuo varmuutta siitä, että muutoksen keskellä ihmiset saavat tukea, joka auttaa heitä aidosti eteenpäin.

Blogin on kirjoittanut Spring Housen muutosturvavalmentaja Leena Laine.

Haluatko keskustella lisää muutosturvasta? Ota yhteyttä!

Tiina Suorsa

Tiina Suorsa

Asiakkuusjohtaja

040 021 5275

[email protected]

Spring House

Tämä toiminto vaatii evästeitä. Ole hyvä ja anna suostumuksesi niiden käyttöön ja yritä uudelleen.