Hyppää pääsisältöön
Nuorten työllistyminen header image

Nuorten työllistyminen – miksi työpaikka ei yksin riitä?

02.11.2026
BlogiTyöllistävät valmennuspalvelutValmennusSpring HouseTyöllistäminen

Nuoren työllistyminen ei aina ratkea pelkällä työpaikan löytymisellä. Osa nuorista tarvitsee tukea myös työelämään siirtymisessä ja työssä pysymisessä. Spring Housen NEET-nuorten IPS-pilotti on osoittanut, miten yksilöllisellä valmennuksella voidaan auttaa nuoria kohti työelämää. Tässä blogissa Spring Housen toimitusjohtaja Minna Lindholm-Lähde avaa pilotin tuloksia ja kokemuksia sekä pohtii, mitä niistä voidaan oppia nuorten työllisyyspalveluiden kehittämisessä.

Nuorten pitkittyvä työttömyys on paitsi inhimillinen myös merkittävä yhteiskunnallinen ja taloudellinen kysymys. Työelämän ulkopuolelle jääminen voi heikentää nuoren tulevaisuudennäkymiä ja aiheuttaa yhteiskunnalle pitkäaikaisia kustannuksia. Siksi nuorten tukemiseen kannattaa panostaa ennen kuin ongelmat kasautuvat.

IPS-pilotin tulokset: 11 nuorta työllistynyt ja kolme aloittanut opinnot

Ami-säätiön rahoittaman pilotin tavoitteena oli tavoittaa 20 työn ja koulutuksen ulkopuolella olevaa nuorta eli NEET-nuorta. Mukaan tuli 25 nuorta, joista 19 jatkoi hankkeessa. Heistä 11 on saanut työpaikan säännöllisestä keikkatyöstä osa- ja kokoaikaisiin sekä vakituisiin työsuhteisiin. Lisäksi kolme on aloittanut opinnot ammattikorkeakoulussa tai ammatillisessa koulutuksessa.

Edelleen työtä etsiviä nuoria on autettu esimerkiksi ammattikorttien hankkimisessa. Osa osallistujista on puolestaan ohjattu työpajoihin, työkokeiluun tai muihin heidän tilanteeseensa sopiviin palveluihin. Kaikille työpaikka ei siis ole ollut vielä ajankohtainen tavoite, mutta jokaiselle on pyritty löytämään mielekäs seuraava askel.

Nuorta ei pitäisi siirtää kysymyksineen luukulta toiselle. Kun sama ammattilainen kulkee rinnalla, nuoren ei tarvitse löytää kaikkia ratkaisuja yksin.

Minna Lindholm-Lähde, Toimitusjohtaja, Spring House

Nuorten työllistymisen esteet – miksi työnhaun tuki ei aina riitä?

Yksi pilotin pysäyttävistä havainnoista on ollut se, että mukana on myös jo 30 ikävuotta lähestyviä nuoria aikuisia, joilla ei ole lainkaan työkokemusta tai valmista ammatillista koulutusta. Hankkeessa jatkaneista 19 nuoresta vain yhdellä työttömyys oli käytännössä ainoa työllistymisen haaste. Muiden tilanteisiin liittyi esimerkiksi kesken jääneitä opintoja, arjen hallinnan vaikeuksia tai epävarmuutta omasta osaamisesta.

Halua päästä töihin voi olla paljonkin, mutta pelkkä CV:n hiominen tai työpaikkailmoitusten selaaminen ei tällaisissa tilanteissa riitä. Valmentajan apua voidaan tarvita esimerkiksi työnantajien kontaktoinnissa, toimeentuloon liittyvien kysymysten selvittämisessä tai eri palveluiden yhteensovittamisessa.

Minulle yksi pilotin tärkeimmistä opeista on tämä: nuorta ei pitäisi siirtää kysymyksineen luukulta toiselle. Kun sama ammattilainen kulkee rinnalla ja auttaa selvittämään eteen tulevia kysymyksiä, nuoren ei tarvitse löytää kaikkia ratkaisuja yksin.

Nuoren osaamisen tunnistaminen avasi tien työelämään

Yhdellä pilotissa mukana olleella nuorella ei ollut ammatillista koulutusta eikä aikaisempaa työkokemusta. Osaamista lähdettiin siksi etsimään hänen omasta arjestaan. Vintedissä ja Tori.fiä tehdystä kaupankäynnistä tunnistettiin esimerkiksi asiakaspalvelu-, myynti- ja luovuusosaamista.

Valmentaja kontaktoi työnantajia, valmisteli nuorta haastatteluihin ja auttoi palkkatukeen sekä toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä. Kolmen työhaastattelun jälkeen nuori työllistyi palkkatuella alalle, josta hänellä ei ollut aikaisempaa kokemusta.

Tuki jatkui myös työsuhteen alettua. Ensimmäisten kuukausien aikana käytiin läpi esimerkiksi avun pyytämistä, työelämän odotuksia sekä työn ja vapaa-ajan rytmittämistä.

Tämä esimerkki osoittaa, ettei työkokemuksen puuttuminen tarkoita osaamisen puuttumista. Kun nuoren vahvuudet tunnistetaan ja hän saa mahdollisuuden näyttää taitonsa, ensimmäinen työpaikka voi löytyä yllättävältäkin alalta.

Miten työllisyysalueet voivat edistää nuorten työllistymistä?

Mitä pilotin tulokset sitten tarkoittavat työllisyysalueiden näkökulmasta?

Pilotin kokemusten perusteella nuorten työllisyyspalveluiden vaikuttavuus ei synny siitä, että kaikille tarjotaan enemmän palvelua. Se syntyy osumatarkkuudesta. Kun työttömyyden taustalla on useita samanaikaisia haasteita, tarvitaan henkilökohtaisempaa ja riittävän pitkäkestoista tukea. Kevyt tuki on oikea ratkaisu silloin, kun se riittää vaadittaviin tuloksiin. 

Samalla tarvitaan yhteistyötä työnantajien kanssa ja aitoja työympäristöjä, joissa nuori voi oppia tekemällä. Kaikilta nuorilta ei voida odottaa, että ensimmäiseen työpaikkaan tullaan valmiina työntekijänä. Työnantajankaan ei pitäisi jäädä yksin nuoren perehdyttämisen ja tukemisen kanssa.

Spring Housessa olemme pilotin aikana nähneet käytännössä, mitä paljon tukea tarvitsevien nuorten työelämään pääsy ja siellä pysyminen vaativat. Tätä kokemusta voidaan hyödyntää myös työllisyysalueiden nuorten palveluiden rakentamisessa: tunnistetaan kohderyhmä, määritellään tarvittavan tuen taso ja rakennetaan ratkaisu alueen tarpeisiin.

Blogin on kirjoittanut Spring Housen toimitusjohtaja Minna Lindholm-Lähde. Kirjoitus pohjautuu Ami-säätiön rahoittaman NEET-nuorten IPS-hankkeen tuloksiin sekä Spring Housen työkykyvalmentajien Alexandra Malaninin ja Annukka Viikarin käytännön kokemuksiin.

Haluatteko kehittää nuorten työllisyyspalveluita ja löytää uusia keinoja tukea työelämään siirtymistä? Me autamme rakentamaan alueenne tarpeisiin sopivia, yksilöllisiä ja vaikuttavia työllisyysratkaisuja. Ota yhteyttä!

Minna Lindholm-Lähde

Minna Lindholm-Lähde

Toimitusjohtaja

040 512 3327

[email protected]

Spring House

Tämä toiminto vaatii evästeitä. Ole hyvä ja anna suostumuksesi niiden käyttöön ja yritä uudelleen.

Tutustu myös palveluihin: