Hyppää pääsisältöön
nainen koneella

Verkkokotoutus tuottaa tuloksia Pirkanmaalla – kielitaito ja työllistyminen vahvassa nousussa

10.02.2026
BlogiKotoutumiskoulutusSpring HouseKansainvälisyysVastuullisuus

Spring Housen toteuttamien Pirkanmaan verkkokotojen ensimmäiset ryhmät ovat päättäneet koulutuksensa, ja tulokset ovat erittäin rohkaisevia. Verkkokotoutusmalli on osoittanut toimivuutensa erityisesti joustavuuden, opiskelijalähtöisyyden ja vaikuttavien oppimistulosten osalta.

Työssä kotouttava koulutus mahdollistaa työn ja opiskelun yhdistämisen

Pirkanmaan verkkokodoissa koulutus on rakennettu kolmesta moduulista, ja opiskelijoille on tarjottu erilliset polut korkeasti koulutetuille asiantuntijoille sekä kauempana asuville alueellisen polun asiakkaille. Lisäksi kokoaikaisesti työllistyneillä on ollut mahdollisuus osallistua joustavaan Työssä kotouttavaan koulutukseen, jota on toteutettu viisi oppituntia viikossa työaikoihin sovittaen. Koulutusmalli mahdollistaa myös sen, että koulutuksen aikana aloitettu kokoaikainen työ ei automaattisesti sulje pois kotoutumiskoulutukseen osallistumista, vaan opiskelija voi siirtyä työkotouttavaan malliin ja kehittää kielitaitoaan työn ohessa.

Ensimmäiset ryhmät päättivät koulutuksensa lokakuussa. Heistä noin 30 % asiakkaista työllistyi osa- tai kokoaikaisesti jo koulutuksen aikana tai pian sen jälkeen.

Erityisen hienoja tuloksia saavutettiin asiantuntijapolulla, jossa yli 70 % opiskelijoista saavutti kielitaitotason A2.2–B1.2 vain yhdeksän kuukauden koulutuksen aikana. Tämä on merkittävä saavutus ja osoitus verkkopohjaisen kotoutumiskoulutuksen vaikuttavuudesta.

Tulokset ovat mahdollisia sujuvan verkko-opiskelun ansiosta, jota tukevat kuukausittaiset yhteiset lähipäivät. Keskeisessä roolissa ovat olleet myös osaavat opettajat ja opiskelijoiden vahva motivaatio.

Ammattitaitoiset verkkotiimin opettajat sekä asiakkaiden kova motivaatio ja halu integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan vaikuttavat olennaisesti saavutettuihin tuloksiin, toteaa Hanna Airaksinen, Spring Housen tiiminvetäjä ja S2-opettaja.

Opiskelijoiden oma-aloitteisuus näkyi myös koulutuksen aikana: osa opiskelijoista perusti vapaaehtoisen opintopiirin, jossa he tapasivat viikoittain esimerkiksi tehdäkseen kotitehtäviä ja harjoitellakseen suullista kielitaitoa yhdessä.

Pirkanmaan verkkokotojen tulokset osoittavat, että joustava, verkossa toteutettava kotoutumiskoulutus voi tukea tehokkaasti sekä kielitaidon kehittymistä että työllistymistä myös erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkaille.

Kysy lisää kotoutumiskoulutuksista

Kristel Kivisik

Kristel Kivisik

Maahanmuuttajien palveluiden johtaja

040 518 2585

[email protected]

Spring House
Pirkanmaan verkkokotojen tulokset osoittavat, että joustava, verkossa toteutettava kotoutumiskoulutus voi tukea tehokkaasti sekä kielitaidon kehittymistä että työllistymistä myös erilaisissa elämäntilanteissa oleville asiakkaille.