
WOW-e: Naisille mahdollisuuksia työhön ja koulutukseen
Tarve vastata haasteisiin, joita maahan muuttaneet naiset kohtaavat Euroopan alueella pyrkiessään saavuttamaan unelmiaan ja tavoitteitaan työelämässä ja koulutuksessa, on suuri. Projektiin osallistuvat maat ovat samojen haasteiden edessä:. maahan muuttaneet naiset ovat maahan muuttaneita miehiä ja vastaanottomaan kansalaisia useammin työelämän ulkopuolella tai epävarmassa työsuhteessa
Hankkeessa pyritään vastaamaan haasteisiin, joita maahan muuttaneet naiset kohtaavat Euroopan alueella pyrkiessään saavuttamaan unelmiaan ja tavoitteitaan työelämässä ja koulutuspolullaan. Riittämätön tai sopimaton osaamisen tunnistaminen estävät sellaisen epämuodollisesti hankitun osaamisen tunnistamista, jota maahan muuttaneet naiset voisivat käyttää työelämässä. Myös kohderyhmän naisilta usein puuttuva työelämäosaaminen ja sosiaaliset verkostot sekä työ- ja perhe-elämän yhdistämisen haasteet toimivat esteinä naisten tiellä työelämään tai koulutukseen.
Euroopan väestö vanhenee, ja koko Euroopan alueella monet alat kärsivät työvoiman puutteesta. WOW-hanke kutsuu työnantajat yhteistyöhön, kun etsimme uusia ratkaisuja maahan muuttaneiden naisten työllistämiseen sekä moninaisten työympäristöjen rakentamiseen.
🎯 Tavoitteet
WOW-E-hankkeen keskeisin tavoite on auttaa sellaisia maahan muuttaneita naisia, joilla on vähän tai ei lainkaan koulutustaustaa tai työkokemusta. Tavoitteemme on parantaa heidän työelämäosaamista ja mahdollisuuksiaan päästä koulutus- ja työmarkkinoille.
Saavutamme tämän tavoitteen kartoittamalla maahan muuttaneiden naisten osaamista, vahvistamalla heidän kyvykkyyttään sekä tekemällä yhteistyötä työnantajien kanssa, joille tarjoamme mahdollisuuksia löytämään uusia ratkaisuja maahan muuttaneiden naisten työllistämiseen sekä moninaisempien ja ei-syrjivien työympäristöjen rakentamiseen.
💯 Vaikutus
Kansallisesti ja kansainvälisesti hankkeen pitkäkestoinen vaikutus näkyy kasvaneessa tietoisuudessa siitä, kuinka tärkeä aidosti tarvelähtöiset palvelut maahan muuttaneille naisille ovat. Vain niiden kautta pystytään takaamaan heille pääsyn koulutukseen ja työelämään.
Hankkeen lopputuote ja lopputapahtuma
WOW-e hankkeen lopputuote: Tukea ja kannustusta maahanmuuttajanaisille. WOW-e-hankkeen kehys maahanmuuttajanaisten työllisyys- ja koulutuspolulle
WOW-e-hankkeen lopputuote on kehys, joka kokoaa yhteen hankkeen kokemukset, parhaat käytännöt ja mallit sekä esittelee WOW-e ohjausprosessin ja työkalun. Lopputuote myös esittelee, miten hankkeen lopputuloksia ja työkaluja voi hyödyntää.
WOW-e projektin lopputapahtuma
Spring House järjesti hankkeen lopputapahtuman 26.9.2024, ja siihen osallistui sidosryhmien edustajia monipuolisesti eri sektoreilta. Esityksissä tuotiin esiin WOW-e-hankkeen löydöksiä ja tuloksia sekä kokemuksia eurooppalaisesta yhteistyöstä. Kaksi muuta esitystä käsittelivät maahanmuuttajanaisten pääsyä koulutukseen ja työelämään: toinen esitys lähestyi kysymystä maahanmuuttajanaisten toimijuuden näkökulmasta, ja toinen kansallisen kotoutuslainsäädännön ja sen vaikutusten näkökokulmasta. Keskustelut olivat aktiivisia ja innostavia, ja lopuksi todettiin, että maahanmuuttajanaisten tukeminen vaatii kaikkien sektoreiden osallistumista, ja WOW-e:n kaltaisilla hankkeilla voi olla merkittävä vaikutus yksittäisten ihmisten elämään, mikä tekee hankkeista jo itsessään tärkeitä.
Apumateriaaleja ja vinkkejä työnhakijoille
Tästä löydät erilaisia materiaaleja, linkkejä ja vinkkejä, jotka voivat auttaa sinua, kun haet työtä Suomessa.
Monikielisiä suomalaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyviä materiaaleja maahanmuuttajille
Tutustu videoihin täältä.
Osaamisen tunnistaminen
Opiskelu Suomessa
Suomalainen työelämä
Tästä löydät linkkejä sivuihin ja tietoa suomalaisesta työelämästä. Tiedot ovat monella eri kielellä.
- Haluatko perustaa oman yrityksen (kahvilan, ravintolan, siivousfirman …?) Suomessa? Tästä löydät tietoa tästä helpolla suomen kielellä.
Työnhaku Suomessa
Työssäoppiminen - harjoittelujakso
Tästä löydät materiaaleja, jotka auttavat sinua, kun valmistaudut työharjoitteluun tai työssäoppimisjaksoon. Haluat tutustua suomalaiseen työelämään - nämä materiaalit auttavat sinua!
- Muistilista: ennen harjoittelua
- Miten voit valmistautua harjoitteluun?
- Miten voit opiskella suomea harjoittelu- ja työpaikalla
Suomen kieli
Tästä löydät erilaisia materiaaleja, joilla voit itse opiskella suomea.
Ohjaajille työkaluja maahanmuuttotyöhön
Tästä löydät erilaisia työkaluja, joista on apua ohjaustyössä työtä hakevien maahanmuuttajien parissa.
WOW-e -hankkeessa kehitetty Uraohjauksen käsikirja
Osaamisen tunnistamisen työkaluja
Tästä löydät erilaisia kansallisia sekä kansainvälisiä työkaluja maahanmuuttajien osaamisen tunnistamiseen.
- Profilpass-työkalu, käytettävissä saksaksi ja englanniksi
- Euroopan komission taitoprofiilityökalu, toimii EU-kielillä
- Työkalu eri ammattien sopivuuden arvioimiseen valokuvien avulla, toimii 12:lla eri kielellä, ei suomeksi
- Tulostettavia kuvallisia taitokortteja kymmenellä eri kielellä
- Englanninkielinen opas laaja-alaisen osaamisen tunnistamiseen
- Osaamisen paikka -sivuston Osaamisen tunnistaminen -testi
Työkaluja maahanmuuttajien yksilöohjaukseen
Tästä löydät hyviä käytäntöjä ja malleja maahanmuuttajien yksilöohjaukseen.
Työkaluja maahanmuuttajien ryhmäohjaukseen
Tältä sivulta löydät vinkkejä ja työkaluja maahanmuuttajaryhmien ohjaukseen.
Työpajoja - ideoita ja malleja
Taustatietoa työhön maahanmuuttajien parissa: kulttuurisensitiivinen ohjaus
Apumateriaaleja ja vinkkejä työnantajille maahanmuuttajien työllistämiseen
Tästä löydät infomateriaaleja sekä vinkkejä maahan muuttaneen työntekijän rekrytoimiseen, perehdyttämiseen sekä tukemiseen työarjessa.
WOW-e hankkeessa tuotettu työnantajakysely
Työnantajayhteistyön alussa on hyvä tutustua työnantajaan ja tämän tarpeisiin, jotta työn ja tekijän kohtaannuttaminen onnistuu. Ohessa hankkeessa tuotettu työnantajakysely ja haastattelijan ohjeet.
WOW-e-hankkeessa luodut videot
Täältä löydät WOW-e-hankkeessa luodut videot, jotka tukevat työnantajien vastaanottavuuden vahvistamista. Videoita voidaan käyttää itsenäisesti tai niitä voidaan hyödyntää ohjaustyön ja työnantajayhteistyön tukena.
Maahan muuttaneen työntekijän rekrytointi
Tästä löydät erilaisia materiaaleja, jotka antavat vinkkejä maahan muuttaneen työntekijän rekrytointiin sekä monimuotoiseen rekrytointiin.
- Yritysten tiekartta kansainväliseen rekrytointiin
- Työmarkkinatorin tiedot rekrytoinnista ulkomailta
- Työministeriön ja TalentBoostin Kansainvälisen rekrytoinnin opas ja Kansainvälisestä rekrytoinnista kiinnostuneile -julkaisut suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi
- Työterveyslaitoksen vinkit monimuotoisuuden edistämiseen rekrytoinnissa
- Baana-hankkeessa koottu opas työllistämisestä työnantajille. Tietoa mm. maahanmuuttajan oikeudesta työntekoon sekä keinoja monikulttuurisen työyhteisön rakentamiseen.
- Migrin info työnantajille
- Väestöliiton opas kielitietoiseen rekrytoimiseen
- Vinkkejä esteettömään rekrytointiin
Maahan muuttaneen työntekijän perehdytys
Taustatietoa: Töissä Suomessa – tietoa maahan muuttaneille 13 kielellä
Työn aloittaminen uudessa maassa voi olla haastavaa ja herättää monenlaisia kysymyksiä. Miten toimin työpaikalla? Mitkä ovat oikeuteni ja velvollisuuteni? Keneen voin ottaa yhteyttä eri tilanteissa? Miten sopeudun työyhteisööni?
Töissä Suomessa -opas tarjoaa tietoa suomalaisesta työelämästä. Opas on tarjolla 13 eri kielellä ja siinä kerrotaan perusasioita muun muassa työnhausta, suomalaisesta työkulttuurista, työhön perehdyttämisestä, esihenkilön roolista sekä työntekijöiden terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimisesta. Opas ohjaa myös muiden hyödyllisten tietolähteiden äärelle.
Maahan muuttaneen työntekijän tukeminen työpaikalla
- Opas kieli- ja kulttuuritietoiseen ohjaukseen
- Maahanmuuttajan tukeminen työssäoppimisjaksossa
Monimuotoisen työpaikan rakentaminen
The European Commission's support for the production of this website does not constitute an endorsement of the contents, which reflect the views only of the authors, and the Commission cannot be held responsible for any use which may be made of the information contained therein.

