
Vaikuttavuutta johtamiseen oikeilla työkaluilla
Spring Housen johdon valmentaja Tea Widgrénin mukaan johtamisen kehittämisessä sopiva työkalu kulloiseenkin haasteeseen täytyy miettiä tarkasti. Työssään Tea pohtii osaamisen kehittämisestä vastaavien asiakkaiden kanssa, millaisilla työkaluilla ja menetelmillä päästään johtamisen kehittämisessä parhaaseen lopputulokseen ja vaikuttavuuteen.
”Olen ollut mukana hyvin erilaisissa kehittämisprojekteissa näiden vuosien aikana," kokenut valmentaja ja coach kertoo. Kokemuksella ja tilanteeseen perehtymisellä on päästy aina hyvään suunnittelun alkuun! Keskustelun kautta on yhdessä löydetty silmiä avaavia ilmiöitä, joita ei voi enää sivuuttaa ja jotka ovat avain muutokseen!”
Yritys ei tee päätöksiä, ihmiset tekevät
Millaisessa tilanteessa yrityksen johto kääntyy Spring Housen puoleen ja toivoo kumppanilta tukea? Tean mukaan usein muutos liiketoiminnassa tai toimintaympäristössä johtaa tähän; kenties yrityskauppa tai huomio, että johtamiskulttuuriin tarvittaisiin uudistusta.
”Herätys uudistustarpeeseen voi nousta, vaikka henkilöstötyytyväisyyskyselystä, joka viestii, että samalla vanhalla tavalla ei voida enää jatkaa, vaan tarvitaan esimerkiksi yhtenäisyyttä johtamiseen.”
Tean intohimon ytimessä valmentajana ovat vuorovaikutus, läsnäolo ja moninaisuuden ymmärtäminen. ”Yksikään yritys ei tee päätöksiä, vaan ihmiset tekevät ne. Sen vuoksi muutoksen toteutumiseksi täytyy pyrkiä vaikuttamaan ihmisten haluun toimia toisin.”
Pienikin uudistus voi johtaa merkittävään muutokseen
Tällä hetkellä organisaatioissa puhuttaa edelleen työhyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen. Tean mukaan jaksamista tukevat kuunteleminen, selkeät rakenteet, yhdessä määritellyt toimintatavat sekä ennen kaikkea tavoitteellinen keskustelu. Avoimen tavoitteellisen keskustelun tarve ja merkitys on vuosien aikana korostunut merkittävästi. Se, että saa puhua ja tulee kuulluksi, koetaan hyvin merkitykselliseksi.
Spring Housen toteuttamat osallistavat valmennukset ovat hyvin käytännönläheisiä ja vuorovaikutteisia. Tavoitteet eli se mihin pyritään ja mitä haetaan, on määritelty hyvin ennakkoon.
”Valmennuksessa pitkäaikainen vaikuttavuus, tekemisen muutos tai uudelleen muotoilu ovat keskiössä. Pienikin tekemisen uudistaminen voi saada aikaan merkittävän muutoksen lopputuloksessa”, Tea kiteyttää.