Hyppää pääsisältöön
kuvituskuvaa

Muutos on aina mahdollisuus

15.01.2026
BlogiHenrico DigitalDigitaalisuusAsiantuntijuus

StaffPoint Digital auttaa pohjoismaisia yrityksiä menestymään paremmin digitaalisessa liiketoiminnassa. Toimintatapa on rohkea, ja ketterä osaavan tiimimme ansiosta.

StaffPoint Digitalin ydinajatuksena on toimia itsenäisenä, vain senioreista koostuvista, freelancer ammattilaisten verkostona. StaffPoint Digital tarjoaa ainutlaatuisen palvelukokonaisuuden lähtien verkkokauppojen ja digitaalisten palveluiden strategiakonsultoinnista, operatiiviseen ja taktiseen tuotantotyöhön, digialan ammattilaisten rekrytointeihin ja -suorahakupalveluihin, sekä -koulutuksiin ja seminaariammattipuheenvuoroihin asti.

Kaupan liiton raportin mukaan kotimaisten kauppojen osuus on 60 prosenttia Suomessa tehdyistä vähittäiskaupan verkko-ostoksista. Kotimaisten kauppojen osuus kasvaa meillä nopeammin kuin muualla Euroopassa. Suunta on hyvä, mutta B2B-kaupat ovat keskimäärin kymmenen kertaa suurempia kuin kuluttajakaupat. Suomessa on yhä paljon aliresursoituja B2B-kauppoja.

Toki kilpailu kovenee myös kuluttajapuolella. Amazon rekrytoi jo avainhenkilöitä Ruotsissa. Mikään ei ole kuitenkaan pysyvää, ja myös Amazonin tyyliset jätit tulevat kohtaamaan uutta kilpailua. Digital Native, Vertically Integrated -verkkokauppabrändit ovat online-brändejä, jotka myyvät omia tuotteitansa omissa verkkokaupoissansa. (esim. Casper.com)

Tällaiset toimijat pysyvät kilpailukykyisinä isoja online-jättejä kuten Amazonia vastaan leikkaamalla väliportaat pois ja myymällä itse suoraan verkossa kuluttajille tuotteitansa. He tavoittelevat vain tietynlaisia pienempiä kohderyhmiä ja -kuluttajia, joka auttaakin heitä erottumaan joukosta näiden kohderyhmien keskuudessa. Internet Retailerin mukaan vain omissa verkkokaupoissaan myyvät online-brändit kasvavat melkein kolme kertaa nopeammin kuin keskimääräiset verkkokaupat.

Myös digitaalisen liiketoiminnan prosessit tulevat muuttumaan. Jatkossa itsenäisesti, ja ketterästi toimivat tiimit, tulevat valtaamaan markkinoita. Esim. Supercell yrityksellä tiimit toimivat itsenäisesti, ketterästi ja nopeasti.

StaffPoint Digital toimii asiakkaiden edun mukaisesti, ja meillä kaikilla on vahvaa hands-on osaamista digitaalisten liiketoimintojen eturintamasta. Osaamisemme avulla pystymme auttamaan asiakkaitamme digitaalisten liiketoimintojen strategisten tarpeiden toteuttamisessa.

Tuomme myös asiakkaiden omien tiimien jatkeeksi vahvoja digitaalisen liiketoiminnan tuotantopalveluita, kuten verkkokauppojen sisällöntuotantoa ja konversio-optimointia.

Koronan jälkeinen aika on myös kasvattanut merkittävästi verkkokauppaliiketoimintaa. Viimeistään nyt jokaisen yrityksen täytyy miettiä, minkälaisia digialan ammattilaisia omassa organisaatiossa tarvitaan, jotta tulevaisuuden kilpailussa pysytään mukana.

Oletko sinä valmis etsimään tiimiisi oikeat digialan osaajat? Ota yhteyttä alla olevan painikkeen kautta niin autamme sinua siinä!

Markus Hämäläinen

Markus Hämäläinen

Recruitment Lead

+35850 529 8929

[email protected]

Varaa tapaaminen
Henrico Digital