Hyppää pääsisältöön
Nainen ja mies katsovat toimistolla tablettia

Työ ja valmennus

Työ ja valmennus -yhdistelmällä kestävästi töihin

Spring Housen tarina alkoi nuorten ja aikuisten ohjaavista koulutuksista, joissa työssäoppimisjaksot olivat väylä työhön. Työ ja valmennus -ratkaisumme perustuvat tähän, eli työn ja siihen yhdistettävän valmennuksen keskeiseen rooliin työllistymisen prosessissa. Kumpi tulee ensin - työ vai valmennus, se riippuu lähtötilanteesta.

Ratkaisumme sopivat nuorille tai vieraskielisille, monialaista tukea tarvitseville tai täsmätyökykyisille, pitkään työelämästä poissa olleille tai alanvaihtajille. Panostaminen pitkäkestoiseen ohjaukseen (3–6 kuukautta tai enemmän) kannattaa, jos tavoitteena on pysyvä muutos.

Salainen reseptimme on aina ollut tulevaisuususkoinen, ratkaisu- ja vahvuuskeskeinen työotteemme.

Minna Lindholm-Lähde, toimitusjohtaja, Spring House

TyöEnsin: Työ ensin, sitten valmennus

TyöEnsin on IPS-työhönvalmennuksen mallia ja keinoja hyödyntävä ratkaisumme työnhakijoille. Valmennusprosessissa etsitään ensin sopiva työpaikka ja sitten panostetaan uudessa työpaikassa onnistumiseen. Asiakkaan lähtötilanne on usein haastava. Oman paikan löytyminen työelämässä on voinut kestää jo pitkään tai työkykyyn on tullut muutoksia ja henkilökohtaisesta ohjauksesta työsuhteessa olisi hyötyä.

Olemme pilotoineet ja kehittäneet IPS-mallia eri asiakasryhmille vuodesta 2020. Ratkaisut hyödyntävät erilaisia asiakasryhmiä haastavissa työelämätilanteissa. Kestäviä tuloksia saavutetaan pitkäjänteisyydellä ja motivaatiolla sekä työskentelemällä palveluverkostojen kanssa. Asiakkaan tilanteen muutos vaatii usein yhteistyötä. Palvelulla voidaan ratkoa haastaviakin työllisyydenhoidon kysymyksiä alueella ja varmistaa työllistymisen kestävyys.

Valmennus ensin -ratkaisuista voi puolestaan hyötyä erityisesti silloin, kun motivaatio, minäpystyvyys ja työelämätaidot kaipaavat nostetta.

ValmennusEnsin: Valmennus ensin, sitten työ

Valmennus ensin -ratkaisulla on edelleen vahva paikka työllisyydenhoidon kokonaisratkaisussa. Palvelussa selvitetään ensin asiakkaan kanssa kiinnostuksen kohteita ja motivaatiota sekä vahvistetaan valmiuksia, jonka jälkeen kokeillaan työtehtäviä ja ollaan työssä valmentajan tukemana.

Uravalmennus, työhönvalmennus ja työvoimakoulutus mahdollistavat sellaisenaan tai yhdistelmänä riittävän pitkäjänteisiä keinoja yksilöllisten ja kestävien työelämäratkaisujen saavuttamiseksi. Työssä tapahtuvalla valmennuksella on keskeinen rooli.

Jos alavaihto, ammatinvalinta, opiskelu- tai oppisopimuspaikan löytäminen vaatii enemmän aikaa ja kokeilua, voi muuna ammatillisena koulutuksena toteutettava ratkaisu olla sopiva.

Lue lisää esimerkkiratkaisustamme, jossa tuemme vieraskielisiä työllistymään

TyöEnsin on uudenlainen panostus työllisyydenhoitoon

TyöEnsin-ratkaisu on kehitetty IPS (Individual Placement and Support)-toimintamallin kokemuksista ammatillisessa kuntoutuksessa ja IPS-lähestymistapaa mukailevien pilottiemme kokemuksista, parhaista käytännöistä sekä IPS-tutkimustulosten pohjalta. Se on suunniteltu soveltumaan työllisyyspalveluihin. Palvelua suunnitellessa on hyvä muistaa, että

  • Kehittäminen ja toteutus on valtakunnallista pioneerityötä! Jos alueesi haluaa olla kehittämässä tulevaisuuden työllisyysratkaisuja, voi TyöEnsin olla sopiva vaihtoehto.
  • Tiedolla johtaminen varmistaa tuloksen. Asiakasryhmien ja heidän tarpeidensa tuntemus on keskeistä vaikuttavan ja tuloksellisen palvelun suunnittelussa.
  • Tähtäämme ensisijaisesti avoimille työmarkkinoille. IPS-hengessä matkan pituus tavoitteeseen vaihtelee, riippuen asiakkaan lähtötilanteesta.
  • Asiakkaan kannalta onnistumisen edellytykset ovat motivaatio, sitoutuminen ja yhteistyö palveluverkoston kanssa. Näitä kaikkia voidaan rakentaa ja vahvistaa palvelussa!
  • Asiakkaan työllisyystilanteen edistäminen vaatii usein yhteistyötä, joten vaikutamme vahvasti asiakkaan palveluverkostossa.

Onnistunut toteutus perustuu avoimeen dialogiin ja yhteistyöhön. Toisiamme haastamalla ja innostamalla löydämme palvelun toteutuksen raamit, jotka sopivat alueelle ja palvelun kohderyhmälle.

Alueellisia tuloksia IPS-lähestymistapaa mukaillen

Olemme toteuttaneet useita alueellisesti räätälöityjä palveluita IPS-lähestymistavan parhaita käytäntöjä hyödyntäen, ja tulokset ovat olleet vaikuttavia. Esimerkiksi Pirkanmaalla vuosina 2022–2023 toteutettu TyöShift-palvelu tuki yli 50-vuotiaita työnhakijoita, joilla oli työkokemusta, motivaatiota ja täsmätyökykyä sekä palveluverkostot. Palvelun aikana 60 % osallistujista työllistyi, keskimäärin neljässä kuukaudessa.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja keskustellaan lisää!

Tommi Malinen

Tommi Malinen

Asiakkuusvastaava - Pirkanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi, Etelä-Pohjanmaa ja Kaakkois-Suomi

045 788 16730

[email protected]

Spring House
Päivi Vuorinen

Päivi Vuorinen

Palvelupäällikkö, Uusimaa ja Häme

044 420 4467

[email protected]

Spring House
Lauri Rämet

Lauri Rämet

Asiakkuusvastaava - Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Pohjois-Savo

045 7881 7076

[email protected]

Spring House
Nainen hymyilee auringonpaisteessa

TYÖNHAKIJA

KOULUTUKSET JA VALMENNUKSET

Etsi alueellasi saatavilla olevaa Spring Housen koulutusta, valmennusta, neuvontaa ja ohjausta. Tutustu valmennuksiin -->