Hyppää pääsisältöön
Eri kansallisuuksien naisia kuvattuna takaapäin

Hankkeista voimaa maahanmuuttajien työllistämiseen

08.11.2024
BlogiKotoutumiskoulutusSpring HouseKansainvälisyysTyöelämäTyöllistäminenVastuullisuus

Kuntien rooli kotouttamisessa laajenee – kuntien on nyt mietittävä laajempia palvelukokonaisuuksia sekä luotava ekosysteemi, joka tukee kokonaisvaltaista kotoutumista tehokkaasti. Moni kunta saattaa tällä hetkellä painia kysymysten äärellä:  Miten vastata työvoimapulaan ja väestön vähenemiseen? KOTO24-uudistus tuo mukanaan uusia velvoitteita, mutta samalla avaa mahdollisuuksia kehittää kotoutumispalveluita entistä joustavammin ja kustannustehokkaammin.

Hankkeista tukea työllistämiseen

Spring House on toteuttanut yhteistyössä viiden aikuiskoulutuskumppanin kanssa Saksasta, Portugalista, Islannista ja Ranskasta ajalla 1.2.22-31.10.24 Women´s Opportunities for Work and Education -hanketta.

Hankkeessa on pilotoitu osaamisen tunnistamisen, työelämävalmiuksien vahvistamisen, urasuunnittelun sekä työnantajayhteistyön menetelmiä. Kokemusten pohjalta hankkeessa on luotu kehys, jonka avulla tuetaan maahanmuuttajanaisia kohti työ- ja opintoelämää sekä sitoutetaan työnantajia prosessiin.

Hankkeen kokemusten perusteella heikossa työmarkkina-asemassa olevien maahanmuuttajanaisten työelämään siirtymisen edellytyksenä ovat läpi kotoutumispolun jatkuva osaamisen tunnistaminen ja pitkäjänteinen sekä monipuolinen ohjaus työelämään.

Kotoutumispalveluita suunniteltaessa tulisi muistaa, että maahan muuttaneiden kohdalla ratkaisut eivät useinkaan ole nopeita. Monimutkaiset lähtökohdat vaativat aikaa, ja ohjauksen tulisi aina lähteä henkilön omista tavoitteista ja motivaatiosta. Usein näiden kirkastamiseen tarvitaan tukea oman osaamisen tunnistamisessa ja motivaation löytämisessä.

Systeemiset haasteet kotoutumisen esteenä voidaan ratkaista monialaisella yhteistyöllä

Kotouttamisen kentällä on moninaisia haasteita, jotka vaativat kokonaisvaltaisia ja kestäviä ratkaisuja. Suomen väestö ikääntyy, ja samalla monet toimialat kärsivät työvoimapulasta. Maahanmuuttajataustaisessa väestössä on merkittävää hyödyntämätöntä työvoimapotentiaalia, mutta tilannetta vaikeuttaa se, että kotouttamisen rahoitusta on viime vuosina leikattu.

Näissä olosuhteissa on välttämätöntä kehittää innovatiivisia ja pitkäjänteisiä ratkaisuja, jotta kotouttaminen voidaan toteuttaa onnistuneesti ja Suomi saa käyttöönsä kaiken mahdollisen työvoimapotentiaalin.

KOTO24-uudistus laajentaa kuntien vastuuta kotouttamispalveluista, kattaen kiintiöpakolaisten lisäksi myös muut työllistymisen kautta kotoutuvat. Jatkossa kuntien tulee panostaa strategiseen, laaja-alaiseen ja pitkäjänteiseen yhteistyöhön, joka kokoaa eri toimijat yhteen kotoutumispalveluiden järjestämiseksi. Tämä yhteistyö luo pohjan kokonaisvaltaisten ja kestävien ratkaisujen toteuttamiselle.

Erityistä huomiota on syytä kiinnittää myös maahanmuuttajiin, jotka ovat heikoimmassa asemassa työmarkkinoilla. Heidän pitkäjänteinen tukemisensa edistää osallisuutta ja ehkäisee ylisukupolvista eriarvoistumista.

Suomalainen kotoutumiskoulutus kestää kansainvälisen vertailun

Hyvin hoidettu kotoutuminen ennaltaehkäisee eriarvoistumista, mutta myös lisää kuntien elinvoimaa, ja siksi sen järjestäminen laadukkaasti on ensisijaisen tärkeää. KOTO24-uudistus kannustaa kaikkia toimijoita, niin kuntia kuin myös palveluntuottajia, löytämään innovatiivisia ja joustavia ratkaisuja kotoutumispalveluiden järjestämiseen.

Spring House on toteuttanut yli 20 vuotta valtakunnallisia kotoutumiskoulutuspalveluita. Näkemyksemme mukaan kotoutumiskoulutuksessa ja myös muissa kokonaisvaltaisissa kotoutumispalveluratkaisuissa tulisi keskittyä seuraaviin osa-alueisiin:

  • Räätälöidyt oppimispolut: Palvelun tulisi aina lähteä yksilön omista taustoista, tarpeista ja valmiuksista. Jokaisen kotoutujan polku on ainutlaatuinen, ja siksi koulutusta tulee mukauttaa henkilökohtaisesti, mikä nopeuttaa kotoutumisprosessia.
  • Kotoutumiskoulutus ja työelämäyhteydet: Kielitaidon kehittäminen sekä työelämässä tarvittavien taitojen vahvistaminen ovat avainasemassa kotoutumisen edistämisessä. Työelämälähtöiset koulutusratkaisut, jotka sisältävät käytännön harjoittelua ja verkostoitumista työelämään, nopeuttavat kotoutujien integroitumista työmarkkinoille.
  • Joustavat koulutusmuodot: Koulutuksen järjestämisessä on huomioitava paikalliset ja ajalliset tarpeet. Digitaaliset oppimisalustat, hybridimallit ja etäkoulutus voivat parantaa koulutuksen saavutettavuutta sekä joustavuutta, erityisesti harvaan asutuilla alueilla tai tilanteissa, joissa kotoutujien määrä vaihtelee.
  • Monialainen tuki ja ohjaus: Kotoutujien työllistymistä edistävää tukea ja ohjausta tulee tarjota monialaisesti. Yhteistyö esimerkiksi työvoimaviranomaisten, koulutuksen järjestäjien ja yritysten välillä on välttämätöntä, jotta kotoutujat saavat kattavan tuen työelämään siirtymisessä.

Kotoutumisessa kriittistä on lähteä liikkeelle yksilön omista lähtökohdista ja kyvyistä, sillä kunkin kotoutujan polku on erilainen.

Räätälöityjä ratkaisuja kotouttamiseen

Spring House on pitkäaikaisena kotoutumiskoulutusten tuottajana kehittänyt toimintatapoja, joilla rakennamme kotoutujien osaamisen pohjalta räätälöityjä ratkaisuja, jotka tukevat heidän työllistymistään ja kotoutumistaan kotikuntaan ja suomalaiseen yhteiskuntaan.

Toivomme, että moni toimija hyötyy WOW-e -hankkeen kehittämistä näkemyksistä ja toimintamalleista, jotka tuovat eurooppalaisessa yhteistyössä tuotettuja näkökulmia erityisesti monialaiseen tukeen ja ohjaukseen sekä työelämäyhteyksien merkitykseen.

Yhdessä voimme tulevaisuudessa innovoida ja toteuttaa monipuolisia ja kestäviä kotoutumisratkaisuja.

👉 Ota yhteyttä ja löydetään yhdessä tulevaisuuden kotoutumisratkaisut!