Työllisyysratkaisut
Yhteistyömme julkisen sektorin kanssa on tuottanut työllisyyttä, hyvinvointia ja elinvoimaa valtakunnallisesti, alueellisesti ja paikallisesti jo yli 20 vuoden ajan. Toimimme työn löytymisen, osaamisen kehittämisen, kotoutumisen, työkyvyn tuen sekä työnhaun neuvonnan ja ohjauksen parissa. Tarjoamme ratkaisuja myös työnantajille.

Ratkaisut työnhakijoille ja työllisyydenhoitoon
Autamme vuosittain tuhansia työnhakijoita työllistymään ja navigoimaan työuransa muutoksissa. Konserniyhteistyössä StaffPointin kanssa rakennamme ennakkoluulottomasti yhteistä visiotamme, jossa työelämä on sellaista kuin sen pitäisi olla.
Olemme luotettava ja vaikuttava työllisyydenhoidon kumppanisi. Toteutamme yksilöllisiä työelämän ratkaisuja asiakaslähtöisesti sekä joustavasti erilaisilla hankintamenettelyillä.
Jos olet tällä hetkellä työnhakija, ratkaisumme vauhdittavat työllistymistäsi.
Vaikutamme työllisyyteen, elinvoimaan ja hyvinvointiin

Työllistämisen asiantuntijamme valmentavat ja ohjaavat työnhakijoita noin 100 eri paikkakunnalla. Palvelemme kuntalaisia työllistävissä ja sitä ennakoivissa palveluissa. Kun oikea ratkaisu kohtaa työnhakijan oikeaa aikaan, myönteiset vaikutukset ovat moninaiset.
Edistämme niin maahan muuttaneiden, nuorten, pitkään työelämässä olleiden, täsmätyökykyisten, korkeakoulutettujen, alanvaihtajien kuin pitkään työelämästä poissaolleiden työllistymistä. Kohtaamme heitä, jotka ovat työuransa risteys- tai murroskohdassa, myös työelämässä. Avautuu uudessa välilehdessä
Työllistävät ratkaisut eri tilanteisiin
Työnhaun neuvonta
Tarjoamme ennakoivaa ja käytännönläheistä työnhaun neuvontaa ja ohjausta kaikille kuntalaisille, joita työnhaku mietityttää. Palvelumme on monikanavaista ja paikallisesti saavutettavaa.
Valmennusratkaisut
Tarjoamme vaikuttavia ratkaisuja ohjauksen, työnhaku-, työhön- ja uravalmennuksen sekä työssä toteutuvan, IPS-lähestymistapaa hyödyntävän valmennuksen keinoin.
Koulutus ja kotoutuminen
Toteutamme kotoutumiskoulutusta, alakohtaisia valmennuksia ja ammatillisista koulutusta joustavasti työelämän ja työnhakijoiden tarpeisiin.
Ratkaisut työnantajille
Ratkaisumme työnantajille kehittävät alueen työllisyyttä ja elinvoimaa, kuten esimerkiksi Moninaisuus työyhteisön voimavarana –valmennus ja Kielikoulutus työpaikalla.
TYÖNHAKIJA
KOULUTUKSET JA VALMENNUKSET
Etsi alueellasi saatavilla olevaa Spring Housen toteuttamaa koulutusta, valmennusta, neuvontaa ja ohjausta.
Kysyttävää? Ota yhteyttä!

Lauri Rämet
Asiakkuusvastaava - Lappi, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjanmaa, Keski-Suomi, Etelä-Savo, Pohjois-Savo ja Kainuu
045 7881 7076
lauri.rä[email protected]

Tommi Malinen
Asiakkuusvastaava - Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Satakunta, Varsinais-Suomi ja Kaakkois-Suomi
045 788 16730