Hyppää pääsisältöön
Malek

Työ, jolla on tarkoitus – Malek tukee maahanmuuttajataustaisia oppijoita suomen kielen parissa

04.06.2025
UratarinaKotoutumiskoulutusSpring HouseKansainvälisyys

Spring Housella koulunkäyntiohjaajana työskentelevän Malek Aljayalin uratarina on kertomus päättäväisyydestä, kasvusta ja sopeutumisesta uuteen kotimaahan. Kansainvälisestä taustasta ponnistava Malek on rakentanut elämäänsä Suomessa määrätietoisesti kuunnellen, oppien ja etsien paikkaansa niin työelämässä kuin yhteiskunnassa.

Kun Malek muutti Suomeen, hän pohti, olisiko tämä uusi maa hänen pysyvä kotinsa. Epävarmuus tulevaisuudesta ja kielitaidosta kulki pitkään rinnalla, mutta vähitellen suomen kieli alkoi avata ovia.

Malek hakeutui töihin Spring Houselle ja sai paikan koulunkäynnin ohjaajana. Hän pääsi tukemaan kotoutumiskoulutuksen opiskelijoita suomen kielen oppimisessa – juuri siinä, minkä hän itse oli kokenut avaintekijäksi oman polkunsa alkutaipaleella.

Opettaminen tuntui heti omalta. Työskentely suomen kielen parissa toi arkeen merkitystä ja vahvisti tunnetta siitä, että hän oli oikealla tiellä. Hän tukee oppilaita arjessa, ohjaa ja rohkaisee, mutta toimii samalla myös esimerkkinä siitä, mitä voi saavuttaa, kun uskaltaa tarttua mahdollisuuksiin ja pysyy avoimena uudelle.

Spring House on tarjonnut Malekille tilaa kasvaa niin ammatillisesti kuin ihmisenä. Työyhteisö on osoittautunut avoimeksi, kannustavaksi ja aidosti monikulttuuriseksi.

"Täällä on kiva tehdä töitä. Ihmiset ovat avoimia, tukevat toisiaan, ja täällä voi keskustella ihan mistä tahansa."
Malek AljayalKuvassa Malek Aljayal.

Monikielisyys ja kokemus voimavaroina

Malek kokee, että hänen omat kokemuksensa, monikielinen tausta ja ymmärrys eri kulttuureista ovat voimavaroja, ei esteitä. Spring House antoi tilan käyttää näitä vahvuuksia muiden hyväksi tukemalla muita maahanmuuttajataustaisia oppijoita ja työnhakijoita.

Koko urapolultaan Malek nostaa esiin tärkeän elämänohjeen:

"Vaikka elämä ja kieli voivat olla vaikeita, mikään ei ole mahdotonta. Ole rohkea, aktiivinen ja joustava. Tämä on sun elämä."

Ylpeästi osa yhteiskuntaa

Hänen tarinansa on muistutus siitä, että pienilläkin askelilla voi olla suuri merkitys. Ympäristöllä, joka uskoo ihmiseen, on valtava voima. Spring House on ollut Malekille enemmän kuin vain työpaikka – se on ollut yhteisö, jossa hän on saanut kasvaa ja kehittyä.

Lopuksi Malek toteaa kiitollisena:

"Mä haluun kiittää kaikkia, jotka on ollu osa mun matkaa – työkavereita, oppilaita, ohjaajia. Mä oon ylpeä siitä, kuka mä oon ja mistä mä tuun. Ja mä oon vielä ylpeempi siitä, et saan olla osa tätä yhteiskuntaa, rakentamassa tulevaisuutta yhdessä."
porukka toimistolla

SPRING HOUSEN AVOIMET TEHTÄVÄT

"Mä haluun kiittää kaikkia, jotka on ollu osa mun matkaa – työkavereita, oppilaita, ohjaajia. Mä oon ylpeä siitä, kuka mä oon ja mistä mä tuun. Ja mä oon vielä ylpeempi siitä, et saan olla osa tätä yhteiskuntaa, rakentamassa tulevaisuutta yhdessä."

Malek Aljayal