
Vastuullinen työnantaja kulkee rinnalla ja tukee jaksamista
StaffPoint on mukana Oikotien Vastuullinen työnantaja -verkostossa, jonka jäsenet sitoutuvat edistämään kuutta vastuullisen työnantajan periaatetta: syrjimättömyys, työelämän tasapaino ja hyvinvointi, esihenkilötyöhön panostaminen, työn merkitys ja kehittymismahdollisuudet, tehtävään sopiva palkkaus sekä hyvä hakijakokemus. Olemme sitoutuneet näihin periaatteisiin kaikessa toiminnassamme – niin omissa työyhteisöissämme kuin työelämässä laajemmin.
Tämä artikkeli on ensimmäinen osa blogisarjaa, jossa tarkastelemme näitä periaatteita käytännön esimerkein. Aloitamme työelämän tasapainosta ja hyvinvoinnista, joka on StaffPointilla tekemisen ytimessä.
Miksi meitä suositellaan?
Oikotien tutkimuksen mukaan 87 % StaffPointin työntekijöistä suosittelisi meitä työnantajana. Halusimme ymmärtää syitä tämän takana ja kysyimme asiasta suoraan henkilöstöltä. Lisäksi haastattelimme henkilöstöpäällikkö Sanna Lassanderia ja palkka-asiantuntija Taru Kesäläistä, jotka työskentelevät työhyvinvoinnin edistämiseksi päivittäin.
StaffPoint on yksi Suomen suurimmista työnantajista. Sen palkkalistoilla on yli 12 000 henkilöä vuosittain. Tähän määrään sisältyy niin omat toimihenkilöt kuin vuokratyöntekijätkin. Tuhansien työntekijöiden elämiin mahtuu kaikenlaisia asioita, tilanteita ja hetkiä, joilla on vaikutusta työntekijän jaksamiseen myös työpaikalla. Vastuullinen työnantaja kuuntelee työntekijää ja joustaa parhaansa mukaan tämän elämän eri vaiheissa.
Vastuullisuus rakentuu konkreettisista teoista
Vastuullinen työnantajuus tarkoittaa muutakin kuin työehtosopimuksien ja työlainsäädännön noudattamista. Se on halua huolehtia henkilöstön työkyvystä, työhyvinvoinnista ja viihtymisestä. Henkilöstöpäällikkömme Sanna Lassanderin mukaan vastuullisuus luo ikään kuin tukirangan kaikelle toiminnalle työyhteisössä:
’’Vastuullisuus on asia, mihin jokaisessa yrityksessä täytyy kiinnittää huomiota ja miettiä, millä toimilla voidaan edistää ympäristö- ja sosiaalista vastuullisuutta. Vastuullisuus ei voi olla vain sanahelinää, vaan se konkretisoituu tekoina.’’
StaffPointilla on useita eri kanavia kerätä tietoa henkilöstön työhyvinvoinnin ja jaksamisen tilasta. Järjestämme vuosittain sekä vuokra- että toimihenkilöillemme erilaisia kyselyitä, keskustelufoorumeita sekä exit-haastatteluita. Näistä nousevat kehitysideat puretaan aina tarkasti, ja vastausten perusteella tehdään toimenpiteitä ja luodaan uusia tapoja edistää työntekijöiden hyvinvointia ja viihtymistä.
’’Hyvin herkällä korvalla kuuntelemme henkilöstömme toiveita ja juuri kyselyiden ja haastatteluiden perusteella olemmekin alkaneet tarjoata henkilöstöllemme muun muassa työhyvinvointia ja jaksamista tukevia koulutuksia ja valmennuksia. Lisäksi olemme ottaneet käyttöön työhyvinvoinnin vuosikellon, jonka avulla työntekijöille jaetaan teemoittain työhyvinvointiin, kuten palautumiseen ja liikkumiseen, liittyviä vinkkejä’’, Lassander kertoo.
Työhyvinvointiin liittyvät koulutukset ja vinkit ovatkin tarpeen, sillä nykypäivänä tehdään paljon töitä kotoa, eikä hyötyliikuntaa esimerkiksi työmatkojen muodossa juurikaan kerry. Lisäksi istumatyö tietokoneen ääressä ilman taukojumppia on pitkässä juoksussa haitaksi fyysiselle jaksamiselle.
StaffPointilla työhyvinvointia tuetaan muun muassa:
- Säännöllisillä kyselyillä ja keskustelufoorumeilla
- Exit-haastatteluilla
- Työhyvinvoinnin vuosikellolla (esim. teemoja palautumisesta ja liikkumisesta)
- Koulutuksilla ja valmennuksilla
- Varhaisen välittämisen mallilla
- Työkykykoordinaattorin ja työterveyspalveluiden avulla
Liikettä arkeen
Yksi konkreettinen esimerkki työhyvinvoinnin tukemisesta on liikuntahaaste ”Liikuntanapostelulla maailman ympäri”, jossa keräsimme yhdessä lähes 39 000 kilometriä erilaisilla arjen aktiviteeteilla. Tällaiset kampanjat lisäävät sekä fyysistä hyvinvointia että yhteisöllisyyttä.
Jokaisella on oikeus omaa työkykyä ja jaksamista vastaavaan työhön
Me StaffPointilla uskomme, että jokaisella on oikeus omaa työkykyään vastaavaan työhön. Uudet sukupolvet tuovat mukanaan erilaisia vaatimuksia ja odotuksia työn tekemisen suhteen. Työn murros vaatii joustavia vaihtoehtoja työn tekemiseen. Työn joustamisen mahdollistamiseksi StaffPointilla on käytössä Sujuva arki -konsepti, eli hybridityömalli, joka mahdollistaa työskentelyn liukuvasti ja joustavasti.
Lassander tiivistää: ”Tavoitteena on tukea työntekijän jaksamista tarjoamalla mahdollisuus tehdä työtä mieleisellä tavalla.”
Tutkimuksen mukaan 77 % työntekijöistä kokee, että StaffPoint kannustaa työn ja vapaa-ajan tasapainoon.
Vastuullinen myös etänä
Etätyön yleistyminen on muuttanut työn arkea pysyvästi. Työntekijät tekevät työtä yhä itsenäisemmin, ja arjen spontaanit kohtaamiset ovat vähentyneet. Siksi on entistä tärkeämpää, että työnantaja kantaa vastuuta työntekijöistään myös silloin, kun työtä tehdään etänä.
StaffPointilla tämä näkyy konkreettisina tekoina:
- Esihenkilöitä koulutetaan tukemaan tiimiläisiään yksilöllisesti ja tunnistamaan mahdolliset jaksamisen haasteet.
- Keskusteluyhteyden ylläpito on keskeinen osa johtamista – jokaisella työntekijällä on oltava mahdollisuus tulla kuulluksi.
- Työkykyä seurataan aktiivisesti, jotta apua voidaan tarjota ajoissa.
HR tekee tiivistä yhteistyötä esihenkilöiden kanssa ja tukee heitä valmentamalla jaksamisen johtamiseen myös etäympäristössä. Jokainen työntekijä on yksilö, ja tarvitsee omanlaistaan tukea.
“Etätöissä jää helposti yksin. On tärkeää, että kysytään aidosti, mitä kuuluu – muuten voi olla vaikea avata suuta omista jaksamisen haasteista”, Taru Kesäläinen korostaa.
Vahva tiimi on hyvinvoiva tiimi
Yhteisöllisyyttä ei saa unohtaa, vaikka työ tapahtuu yhä useammin etänä. Tiimihenki tukee sitoutumista ja työssä viihtymistä. Tässä muutama konkreettinen vinkki yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen:
- Kysy kuulumisia – arkinen ”Mitä kuuluu?” voi olla päivän tärkein kysymys
- Yhteiset suunnittelupäivät – tilaisuus tutustua ja rakentaa ME-henkeä
- Tiimipalaverit ja onnistumisten jakaminen – jaettu ilo motivoi
- Osaamisen jakaminen – opitaan toisiltamme ja vahvistetaan tiimityötä
Vastuullisuus StaffPointilla ei ole yksittäinen projekti vaan pitkäjänteistä tekemistä. Työhyvinvointi, jaksaminen ja yhteisöllisyys rakentuvat kuuntelemisesta, osallistamisesta ja arjen teoista. Siksi haluamme tehdä työelämästä sellaista kuin sen pitäisi olla: parempaa, kestävämpää ja merkityksellisempää, teko kerrallaan.