Siirry sisältöön
Katjan uratarina-kuvituskuva
Takaisin

Työ tilanteen mukaan

Uratarinansa kertoo tällä kertaa pääkaupunkiseudulla asuva Katja Ruokolainen. Katja on valmistunut ravintolakokiksi, mutta viihtyy omien sanojensa mukaan paremmin salin puolella. Työkokemusta on jo 12-13 vuotta; sitä on kertynyt niin ravintola-alan töistä, R-Kioskilta kuin StaffPointiltakin. Katja kertoo työskennelleensä osa-aikaisesti jo opiskeluaikoina StaffPointilla mm. tiskaten ja huvipuistotöissä.

Työ oman tilanteen mukaan

Ensimmäistä kertaa Katjan hakiessa opiskelijana StaffPointille piti työt sovittaa opintojen oheen ja myöhemmin hoitovapaalla sopimaan vaihtuviin tilanteisiin. Keikkailu oli tällöin hyvä vaihtoehto. Kerran kävi niinkin, että haettu paikka ei Katjalle avautunut, mutta rekrytoija ehdotti toista, joka osoittautui paljon mielenkiintoisemmaksi hänen siinä aloitettua. Täysipäiväisessä työssä Katja on viihtynyt StaffPointilla valmistuttuaan mm. Helsinki-Vantaan lentokentän mielenkiintoisissa kahviloissa ja teki tätä työtä myös alkuvuodesta 2020.

”Korona vei mun työn ja antoi toisen tilalle”, tuumaa Katja. Tarjoilutyöt loppuivat ravintoloiden sulkeutuessa poikkeustilan myötä maaliskuussa 2020. Katjalle kuitenkin tarjottiin korvaavaa työtä aivan uudelta alalta. Katja kuvailee olleensa aika kauhuissaan tarjouksesta. Varastotyöstä hänellä oli hieman negatiivinen, tylsä kuva, koska ei työtä tarkemmin tuntenut. Sehän on aika näkymätöntä työtä. Miten hän sopisi pienvaraston töihin?

Katja oli kuitenkin valmis kokeilemaan – hän oli aina tottunut tekemään töitä ja ollut erilaisissa tehtävissä. Ennakkokuvitelmista poiketen HUS Logistiikan pienvarastotyö oli kaikin puolin positiivinen yllätys. Tehtäviin kuuluu keräilyä sairaaloiden ja palvelutalojen tarpeisiin sekä hyllyttämistä ja varaston järjestelyä. Yksittäisten tilausten ja koko työpäivien vaihtelevuus tuovat eloa päiviin, ja Katja kertoo tyytyväisenä myös saavansa työn ansiosta paljon hyötyliikuntaa. Katja kuvailee työporukan mukavaksi – hänet otettiin hyvin vastaan ja töissä on kiva olla koko päivä.

StaffPoint työnantajana

Katjalla on StaffPointista työnantajana positiivinen kuva. Varsinkin tämän kevään aikana hän on huomannut, miten monipuolista työtä on tarjolla. Katja myös kiittää rekrytoijien olevan ennakkoluulottomia ja luottavan työntekijöihinsä; välttämättä ensimmäiseksi ei uskaltaisi lähettää tarjoilijaa varastotöihin.

Monipuolisuuden lisäksi Katja arvostaa mahdollisuutta tehdä työtä oman tilanteen mukaan – täysi- tai osa-aikaisesti. Yhteydenpitokin on sujunut kitkattomasti työn sivussa, eikä paljoa hoidettavia asioita ole edes ollut.

Katjan ajatukset vuokratyöstä ovat muuttuneet hänen tehtyään sitä. Hän kokee tulleensa aina toivottuna tekijänä asiakasyritykseen – samanarvoisena kuin oma henkilökuntakin on.

Katja vinkkaa lopuksi vuokratyötä miettiville: ”Kannattaa rohkeasti tarttua tilaisuuteen. Vuokratyö voi avata uusia ovia ja tarjota mielenkiintoisia töitä!”

Kiitos Katja haastattelusta ja toivotaan, että me kaikki pääsemme pian taas omiin töihimme. Tai ihan uusiin töihin!