Hyppää pääsisältöön
Kuvituskuva teknologia kiinteistöpalvelualalla -blogiin.

Teknologia kiinteistöpalvelualalla – tehokkuutta ja uusia mahdollisuuksia

04.08.2025
BlogiAsiantuntijuusTyöelämä

💡 Tämä kirjoitus pohjautuu StaffPointin Kiinteistöpalvelualan näkymät 2024 -kyselyymme, johon vastasi 34 alan yritysten edustajaa eri puolilta Suomea. Kyselyssä kartoitettiin alan keskeisiä haasteita, mahdollisuuksia ja tulevaisuuden näkymiä, erityisesti työvoimapulan, teknologian ja rekrytoinnin näkökulmasta.

Tässä blogissa keskitymme teknologian rooliin kiinteistöpalvelualalla. Mitkä teknologiat ovat jo käytössä tai tulossa, miten digitalisaatio ja automaatio vaikuttavat alan työtehtäviin ja osaamistarpeisiin sekä millaisia haasteita teknologian käyttöönotossa on?

Teknologian vaikutukset – ei vielä vallankumousta, mutta suunta on selvä

Kiinteistöpalveluala on murroksessa, ja teknologian kehitys on yksi alaan eniten vaikuttavista tekijöistä tulevaisuudessa. Kiinteistöpalvelualan näkymät -kyselyn tulokset osoittavat, että digitalisaatio, automaatio ja robotiikka ovat yhä vahvemmin osa alan arkea – mutta muutos on asteittainen.

Kyselyn mukaan 56 % vastaajista arvioi, että teknologian vaikutukset alaan ovat kohtalaiset, ja 9 % kokee niiden olevan merkittäviä. Toistaiseksi kukaan ei usko teknologian muuttavan koko alaa täysin, mutta kehityssuunta on selkeä: automaatio ja älykkäät järjestelmät tulevat vahvistamaan rooliaan​.

Mihin teknologiaa otetaan käyttöön?

Kaksi eniten käytössä tai suunnitteilla olevaa teknologiaratkaisua ovat digitaaliset asiakasratkaisut (50 % vastaajista) ja siivousrobotit (27 % vastaajista). Lisäksi energiatehokkuusjärjestelmiä aikoo hyödyntää 21 % ja älykiinteistöjärjestelmiä 12 %. Samalla kuitenkin yli kolmasosa (32 %) ilmoittaa, ettei suunnitelmia teknologian käyttöönotolle ole tai he eivät tiedä asiasta​.

Kaavio kuvaa missä tehtävissä teknologiaa otetaan käyttöön kyselymme mukaan.

Tämä kertoo siitä, että teknologinen kehitys ei ole kaikille yrityksille vielä ykkösprioriteetti. Syitä on varmasti monia; nykyiset ratkaisut voidaan kokea toimiviksi tai osaamista uusien teknologioiden hyödyntämiseen ei ole riittävästi. Kannattavuussyistä myös teknologiainvestointeja tehdään varovaisesti sekä niiden käyttöön tarvittavaa lisäkoulutusta hankintaan samoin harkiten.

Osaaminen – digitalisaation merkitys kasvaa

Kyselyssä nousi esiin myös teknologian vaikutus osaamistarpeisiin. 62 % vastaajista arvioi, että automaatio- ja tekoälyavusteisten järjestelmien osaaminen on tulevaisuudessa tärkeää kiinteistöpalvelualalla työskenteleville. Samalla kuitenkin vain 4 % kokee tällä hetkellä osaajapulaa näissä tehtävissä, mikä viittaa siihen, että uudemman teknologian käyttöönotto ei ole vielä kaikkialla edennyt niin pitkälle, että se olisi rekrytointien pullonkaula​.

Kaavio kuvaa ajatuksia teknologian vaikutuksesta kiinteistöpalvelualaan kyselymme perusteella.

Miten yritykset näkevät oman tulevaisuutensa teknologian suhteen?

Kyselyn avovastauksissa korostuu varovainen mutta myönteinen suhtautuminen teknologiaan. Useat vastaajat näkevät robotiikan, digitalisaation ja automaation lisääntyvän lähivuosina, mutta eivät usko perustehtävien, kuten huollon, kunnossapidon tai asiakaspalvelun, katoavan kokonaan koneiden tieltä.

Erityisesti dataohjattu kiinteistönhuolto, vastuullisuusraportointi ja älykkäät seuranta- ja raportointijärjestelmät mainitaan tulevaisuuden kehityssuuntina. Toisaalta teknologian tuoma haaste on eri järjestelmien ja alustojen määrä – työntekijöillä voi olla käytössä lukuisia ohjelmistoja, mikä voi lisätä hallinnollista kuormaa sen sijaan, että työ helpottuisi​.

Teknologia tuo mahdollisuuksia, mutta osaaminen ratkaisee

Teknologian hyödyntäminen voi tuoda kiinteistöpalvelualalle tehokkuutta, mutta sen käyttöönotto vaatii investointeja, osaamista ja toimivia järjestelmiä. Kuten kyselyn tuloksista nähdään, ala ei ole vielä täysin valmis täysimittaiseen teknologiseen murrokseen, mutta kehitys on jo käynnissä.

Keskeinen kysymys yrityksille onkin: Miten teknologia saadaan aidosti tukemaan työntekoa eikä lisää työntekijöiden työtaakkaa? Ja tarvitseeko kaikkien osata jatkossakaan kaikkia mahdollisia työtehtäviä ja järjestelmiä? Osassa töitä teknologiaa tarvitaan nyt ja jatkossa enemmän - osassa nyt ja tulevaisuudessakin vähemmän. Yrityksen koko, toiminta-alue ja mahdollinen erikoistuminen vaikuttavat tulevaisuuden kehitykseen ja sen nopeuteen.

Jotta digitalisaation ja automaation mahdollisuudet voidaan hyödyntää täysimääräisesti, yritysten on huolehdittava siitä, että työntekijöillä on tarvittava osaaminen ja järjestelmät tukevat aidosti työntekoa. Tässä henkilöstöpalveluyrityksillä on tärkeä rooli – oikean osaamisen löytäminen ja uusien työkalujen omaksuminen ovat ratkaisevia tekijöitä tulevaisuuden kiinteistöpalvelualalla.


Seuraavassa kirjoituksissa käsittelemme alan tulevaisuuden näkymiä. Pysy kuulolla!

Tämä toiminto vaatii evästeitä. Ole hyvä ja anna suostumuksesi niiden käyttöön ja yritä uudelleen.