Siirry sisältöön
asenteella huipulle
Takaisin

Asenteella huipulle!

”Haen tätä työtä, koska työkkäri pakottaa.” Tämän lauseen olen kuullut työssäni jo muutaman kerran. Tämän jälkeen asiakas saattaa valittella, kun ei työpaikasta olekaan kuulunut mitään. En ole hennonnut kysyä asiakkaalta, että palkkaisitko itse omaan yritykseesi sellaisen henkilön, joka pakon edestä nyt hakee juuri tätä työtä. Motivoituneempiakin hakijoita on markkinoilla, eikä kukaan tule kotoa töihin hakemaan tai kyselemään.

Minä ymmärrän asenteen eräänlaisena elämänkatsomuksena. Se koostuu ihmisen arvoista ja suhtautumistavasta ympäröivään maailmaan. Ympäristöstä ihminen saa vaikutteita ja suhtautuu niihin eri tavoin riippuen elämänkatsomuksesta ja asenteesta. Työnhakuun asennoitumisella voi vaikuttaa omiin elinolosuhteisiinsa ja työllistymiseensä positiivisella tavalla.

Oliko turhaa hakea?

Itselläni on taustalla lyhyitä työttömyysjaksoja, joten tiedän kyllä, miltä hakemusten laittaminen ja vastauksen odottaminen sen jälkeen tuntuu. Ei ole mukavaa olla ensin todella innostunut jostakin avoimesta paikasta ja lopulta saada sähköpostiin viesti: ”Kiitos, mutta ei kiitos tällä kertaa”. Pahimmassa tapauksessa työnantajalta ei saa mitään vastausta. Näissä tilanteissa kasvaa asenteen merkitys. Ajatteleeko, että tämä oli nyt tässä ja turhaa mitään hakea, kun ei kuitenkaan onnistu. Vai sisuuntuuko harmituksen jälkeen hakemaan kahta kovemmin töitä?

Lyhyet työsuhteet ja määräaikaisuus ovat nykyajan työmarkkinoilla täysin normaali käytäntö. Osa-aikatyöt ovat myös yleistyneet selvästi. Nykyään on hyvin yleistä aloittaa ensin osa-aikaisesti ja sen jälkeen vakuutettuaan työnantajan taidoistaan siirtyä kokoaikaiseksi. ”Eläkevirat” ovat yhä harvinaisempia ja jäämässä jäänteeksi menneisyyteen muutosvirtojen tieltä.

Hakemus on ansioluettelon markkinointikampanja

Muutos merkitsee myös entistä enemmän kilpailua työmarkkinoilla avautuvista paikoista. Työnantajat eivät enää pelkästään katso hakijan aikaisempia työ- tai koulutusmeriittejä, vaan asenteen merkitys työnhaussa on kasvanut. ”Kyllä se työnantaja sitten kyselee, jos haluaa lisää tietoa minusta”. Ei muuten kysele! Kyllä sinun tehtäväsi työnhakijana on tarjota mahdollisimman paljon työnhaun kannalta oleellista tietoa itsestäsi työnantajalle. Hakemusteksti toimii CV:si markkinointikirjeenä. Joten voisi hyvin sanoa, että työnhaussa onnistuminen tarkoittaa sitä, että olet onnistunut vakuuttamaan työnantajan kyvyilläsi ja itsesi markkinoinnilla. Voit tässä kohtaa onnitella itseäsi hyvin tehdystä työstä!

Jotkut asiakkaani ovat hakeneet vain yhtä paikkaa ja sen jälkeen jäävät odottelemaan vastausta. Hyvä aloitus, mutta ei useimmiten läheskään tarpeeksi työnhaun kannalta. Itse työttömänä työnhakijana näin asian niin, että työnhaku siinä missä työntekokin on kokoaikatyötä. Kummassakaan ei saa antaa periksi ja hakea täytyy niin kauan, että onnistuu. Tavoitteeni onnistumiseksi tein itseni kanssa sopimuksen, että haen arkisin joka päivä töitä ja lepään viikonloppuisin - aivan kuten tekisin töissäkin. En siis laittanut kaikkea toivoani yhden arvan varaan ja lopulta minun kohdallani kävi niin hyvin, että työllistyin kahteen työhön samanaikaisesti ja pääsin valitsemaan itselleni niistä mieluisemman.

Asenne korostuu

Asenteen merkitys työnhaussa korostuu myös silloin, kun asiakkaalla ei ole vielä niin paljon kerrytettynä työkokemusta tai koulutus on vähäistä. Etenkin nuorten työnhakijoiden kohdalla CV voi vielä olla hyvinkin ohut ja työnantaja tulisi jotenkin pystyä vakuuttamaan kyvyistään. Yksi hyvä tapa on soittaa ja kysyä työnantajalta lisätietoa työstä ja pyrkiä puhelun aikana myös vakuuttamaan työnantaja omista kyvyistään. Tällöin jää myös paremmin työnantajan mieleen, kun on osoittanut kiinnostuksensa avointa työtä kohtaan kysymällä henkilökohtaisesti lisätietoa.

Olen itse eräänä kesänä lähtenyt ensin verkosta metsästämään kesätyöpaikan rekrytoijan yhteystietoja. En niitä pitkän etsimisen jälkeenkään löytänyt ja sen jälkeen soitin hakemani työpaikan yleiseen palvelunumeroon ja sieltä sain rekrytoijan yhteystiedot. Otin yhteyttä tämän kyseisen yhtiön rekrytoijaan ja lopulta tämä työnhaun prosessini johti siihen, että työllistyin ensin kesäksi kokoaikaisesti ja sen jälkeen tein viikonloppuina töitä opiskelujeni ohella. Pointtini on siis se, että jokaisen haetun työpaikan eteen tulisi pyrkiä näkemään hakemuksen ja CV:n laatimisen lisäksi vaivaa, jotta pääsee suoraan keskusteluyhteyteen rekrytoijan kanssa. Hän tekee lopulta päätökset palkkauksestasi ja sinun tulee hakijana pyrkiä vaikuttamaan hänen mielikuvaansa sinusta hakijana. Aktiivisuus työnhaussa osoittaa hyvää asennetta ja hyvän asenteen omaava hakija jää usein myös rekrytoijan mieleen. Aktiivisena hakijana huomioit ilmoituksesta soittoajat ja muut ohjeet rekrytoijan kontaktoimiseen.

Asenteen merkitystä työnhaussa ei voi mielestäni korostaa liikaa. Rekrytoijalla on usein vaikea valita tasavahvojen ehdokkaiden väliltä. Tilanne saattaa vielä työhaastattelun jälkeenkin olla hyvin tiukka. Tällöin asenteen ja motivaation merkitys kasvaa tehtäessä lopullista valintaa. Työnhaku on siitä raadollista, että tavallisesti siinä on vain yksi voittaja kerrallaan. Hopeasijasta ei jaeta edes osallistumistodistusta pahimmillaan. Vastoinkäymisiä osuu kuitenkin meidän kaikkien tielle ja niistä tulee ottaa opiksi. Suhtautuminen vastoinkäymisiin on lopulta se, mikä erottaa jyvät akanoista.

#TyönOsaajat-blogistina tsemppausta ja työnhakuvinkkejä antoi tällä kertaa Jani Haatanen, joka työskentelee Spring Housella työnhaunohjaajana.