Siirry sisältöön
Senaatintorin terassi on kesällä täyttynyt ihmisistä.
Takaisin

Miltä näyttää syksy ravintola-alalla?

StaffPointin HoReCa-toimialajohtaja Markko ”Larry” Saukkonen pohtii blogissaan ravintola-alan näkymiä.

Maittavien ravintolapalveluiden äärellä otetaan hengähdystaukoja arjen keskellä sekä juhlitaan elämän merkkihetkiä. Ennen kaikkea ravintoloissa ollaan yhdessä. Siksi kevään Covid-aallon aikana juuri ravintoloiden ovien sulkeminen heijastui koko yhteiskunnan vointiin. Ravintoloiden ovien avaaminen kesäkuussa sai ihmiset hengittämään vapaasti. Elämä jatkui ja terassien pöydät täyttyivät, mutta miltä näyttää ravintoloiden syksy? Suuri osa alan tekijöistä on edelleen lomautettuna.

Kun kesäkuussa rajoituksia purettiin, toimiala pääsi osittain elpymään. A la carte -ravintolat sekä baarit ja terassit täyttyivät pitkän piinan jälkeen kesästä nauttivista ihmisistä. Aurinkofaktorikin suosi ravintoloita. Mutta tilanne ei hetkessä palaudu ennalleen, eivätkä kaikki lomautetut työntekijät asemapaikoilleen ennen kuin viimeisetkin rajoitukset on purettu. Puhumattakaan syksyn tulevista tapahtumista, joita emme osaa vielä ennustaa.

Näin elokuussa on vielä paljon kysymysmerkkejä ilmassa syksyn ja loppuvuoden osalta; Miten henkilöstöravintoloiden käy, jos etätyö jatkuu vielä pitkään? Miten käy hotellien ja tapahtumien matkustusrajoitusten aikana? Entä miten nopeasti business-matkailu ja turismi pääsevät kehittymään rajoitusten ja suositusten aikana?

Heinäkuu on mennyt yrittäjienkin mukaan odotettua paremmin (Kauppalehti 11.8.). Tämä on mahtavaa, mutta Horeca-alan työntekijöitä on edelleen paljon lomautettuna. Vuokratyöntekijämme ovat meille kaikki kaikessa. Voimme vain toivoa, että virustilanne olisi sellainen, että loputkin rajoitukset pystytään purkamaan, jotta ala pääsee mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti elpymään kevään hyökyaallon jäljiltä.
Niinkin isossa firmassa kuin StaffPoint lomautukset ovat hyvin näkyviä. Olemme yksi suurimmista ravintola-alan työllistäjistä Suomessa. Työntekijöistämme lomautettuna on edelleen elokuussa merkittävä osa. Kaiken kaikkiaan StaffPoint työllistää yli 4 000 ravintola-alan ammattilaista. Heistä jokainen on meille sekä toimialallemme tärkeä, ja tahdomme tarjota töitä heistä jokaiselle mahdollisimman pian.

Kun tilanne joskus normalisoituu, edessämme ovat edelleen työvoimapula ja kohtaanto-ongelma, joista ala kärsi jo ennen covidia. Alan houkuttelevuuden eteen on tehty paljon töitä viime vuosina tekijöiden löytämiseksi ja alalla viihtymiseksi. Nyt moni tärkeistä ravintola-alan tekijöistä saattaa löytää ammatin toimialan ulkopuolelta, jos lomautukset pitkittyvät ja työnsaanti vaikeutuu pitkäksi aikaa. Edelliset taantumat eivät koskettaneet juurikaan ravintola-alaa, ja ravintoloiden valttikortti työllistäjänä olikin tähän asti se, että töitä löytyy aina hyville tekijöille. Tästä johtuen valitettavan moni ravintola-alan tekijä ei kuulunut kassaan ja jäi peruspäivärahalle, kun kevään ennennäkemätön tilanne tuli vastaan. Ammattilaisten pitää päästä töihin mahdollisimman pian.

Katse on otettava tiukasti kohti kehitystä ja kasvua
Tässä tilanteessa, jossa tulevaisuudennäkymät ovat vain arvausten varassa, on tärkeä jatkaa tiivistä yhteistyötä ravintola-asiakkaiden kanssa. Katsotaan yhdessä eteenpäin ja suunnitellaan tulevaa niin paljon kuin tässä tilanteessa voimme!

Heinäkuu on antanut osaltaan positiivisia merkkejä tulevasta. On ollut ilo huomata, että pienistäkin onnistumisista on iloittu yhdessä asiakkaiden kanssa. Asiakkainamme on satoja ravintoloita, joissa ammattilaisemme työskentelevät.

Se missä voimme tällä hetkellä asiakkaitamme erityisesti tukea, on mm. työntarjoamisvelvoitteen fiksu hoitaminen. On erittäin tärkeää tässä tekijätilanteessa, että lomautetuille tarjotaan vuoroja lakiin ja työehtosopimukseen perustuen, ja että tasavertaisuus tekijöiden kesken toteutuu myStaff -järjestelmäämme apuna käyttäen. Sen ansiosta vuorojen täyttämiseltä ja lakisääteisyyden pohtimiselta jää aikaa sekä voimavaroja itse bisneksen hoitamiseen. Ravintolassa työskentelevän porukan pitäisi nyt olla etunenässä palvelemassa asiakkaita ja huolehtia heidän viihtymisestään. On tärkeää olla toteuttamassa asiakkaiden tarpeita jokaisessa kohtaamisessa ja tehdä lisämyyntiä.

Keskitytään asiakastyytyväisyyteen, työntekijätyytyväisyyteen sekä oikeaan miehitykseen, että saadaan kassa kilisemään, luodaan mahtavia elämyksiä ja ammattilaiset töihin!

Kiireen keskelläkin toimimme apuna henkilöstöhallinnassa, rekrytoinneissa ja työntekijätarpeiden täyttämisessä sekä riskien minimoimisessa, valtakunnallisesti.

Markko "Larry" Saukkonen
Toimialajohtaja, HoReCa
StaffPoint

markko.saukkonen@staffpoint.fi

Lähdeviittaukset:

Kauppalehti 11.8.2020