Siirry sisältöön
blogi3
Takaisin

Ratkaisuja kasvavaan pitkäaikaistyöttömyyteen ja osatyökykyisten työllistämiseen

Kasvanut pitkäaikaistyöttömyys ja osatyökykyisten työllistäminen yhdistettynä samanaikaiseen kohtaanto-ongelmaan eri aloilla on yhtälö, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan kaikki toimivat keinot käyttöön.

Osatyökykyisten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistä voidaan tukea monenlaisilla palveluilla. Tuotamme osatyökykyisten palveluita eri sektoreilla; ammatillisen kuntoutuksen palveluita, erilaisia asiantuntija-arviointeja/kartoituksia, yksilöllisesti räätälöityjä työllistämispalveluita ja työnantajien tukemista osatyökyisten työllistämisessä.

Työelämän asiantuntija-valmentajan työn etsinnän ja työnantajayhteistyön tavoitteena on sellaisten työpaikkojen löytäminen, jossa asiakkaan vahvuudet ja täsmätyökyky sekä työnantajien työvoiman tarve vastaavat toisiaan. Valmentajan työssä pitkäaikaistyöttömien ja täsmätyökykyisten kanssa keskitytään määrätietoisesti ja tavoitteellisesti paikalliseen ja alueelliseen työnantajayhteistyöhön ja yksilölliseen asiakkaan työllistymisen tukemiseen.

Spring Housessa me uskomme, että vaikka ihmisellä olisi jokin haaste – sairaus, vamma tai muu este – jokaisella on mahdollisuus työhön, kunhan sopiva työ ja tuki löytyvät. Työssäkäynnin mahdollisuus on jokaiselle työhön kykenevälle ja motivoituneelle ihmiselle tärkeä yhdenvertaisuuden kulmakivi sekä kansantaloudellisesti merkittävä voimavara, jota ei ole varaa olla käyttämättä.

”Tämä on palveluna helmi, jota tarvitaan joka alueella”

Myös perinteisissä työnhaku- ja uravalmennuksissa on työkykypainotteisia ryhmiä ja palvelusuuntauksia. Eräs TE-toimiston työkykykoordinaattori totesikin Varsinais-Suomen työnhakuhyvinvointivalmennuksistamme, että ”Tämä konsepti on palveluna helmi, jota tarvitaan joka alueella”. Kyseiset ryhmät ovat yhdistelmä perinteistä ryhmämuotoista työnhakuvalmennusta ja yksilöllistä, täsmätyökyvyn mukaista urasuunnittelua. Samankaltaista mallia on toteutettu myös Kaakkois-Suomessa ja Keski-Suomessa täsmätyökykyä painottavina uravalmennuksina. Yhdistelmässä työkykykoordinaattorin mukaan parasta on ollut ”tiivis, napakka paketti, joka antaa selkeyttä haastavassakin tilanteessa oleville asiakkaille ja tehokasta tukea työllistymiseen”.

TE-toimisto on antanut palvelusta erityiskiitosta työelämätavoitteiden saavuttamisesta ja selkeistä jatkopoluista asiakkaille, jotka ovat olleet eteenpäin vieviä ratkaisuja epäselvissäkin tilanteissa. Täsmätyökyvyn mukaista urasuunnittelua, työnhaun tukemista, yksilövalmennusta ja ryhmän tukea samassa paketissa – tehokkaita ja yksilöllisiä työelämäratkaisuja täsmänä asiakkaan tarpeeseen. Asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä saadessaan monialaista palvelua ”yhdeltä luukulta” ja kokonaisvaltaista tukea työnhakuun. Myös näillä lyhyillä ja tehokkailla työllistämispalveluilla saadaan vaikuttavia tuloksia myös pitkäaikaistyöttömien ja osatyökykyisten asiakkaiden kanssa. Ja tuloksena nimenomaan myös niitä työllistymisiä – työkykyä vastaaviin tehtäviin.

Apua hankintojen suunnitteluun ja tuottamiseen

Kun työllisyydenhoidosta vastaavana toimijana suunnittelet palveluratkaisuja asiakkaiden tarpeisiin, saat Spring Houselta suunnittelusi pohjaksi toimivia konsepteja. Aina ei tarvitse luoda uutta alusta asti, tai uuden luontiin voi saada toimivia osapalasia jo olemassa olevasta. Meillä on 15 vuoden kokemus yhteisestä työllisyyden hoidon palvelukehityksestä julkisen sektorin kanssa. Olemme kehittäneet yhdessä toimivia palvelumalleja kaikille kohderyhmille, eri alueilla. Oli kyse sitten pitkäaikaistyöttömistä, osatyökykyisistä, nuorista, maahanmuuttajista tai nopeimmin työllistyvien kohderyhmästä, tullaan aina perustekijöihin, työllistämiseen ja työnhakijan tukemiseen hänelle sopivan työpaikan löytymisessä. Ole siis rohkeasti yhteydessä. Autetaan asiakkaita yhdessä.

Tommi Malinen, Sanna Salminen