Siirry sisältöön

Kausityöntekijät sujuvammin Suomeen – StaffPoint ja Virtual Finland -hanke yhteistyöhön

Henkilöstöpalveluyritys StaffPoint sekä ulkoministeriön Virtual Finland –hanke ovat aloittaneet yhteistyön, jonka tavoitteena on helpottaa kausityöntekijöiden saapumista Suomeen. Työssä on mukana myös pankkisektorin merkittävä toimija sekä muita keskeisiä viranomaisia.

Ongelmana nykytilanteessa on, että maahantuloon ja töiden aloittamiseen liittyviä muodollisuuksia ei voi hoitaa digitaalisesti. Tämän takia esimerkiksi Lapissa suuria työntekijäjoukkoja joudutaan kuljettamaan verotoimistoon satojen kilometrien matkoja, mikä lisää niin henkilöstöpalveluyrityksen kuin viranomaisten työkuormaa. Haasteena ovat myös viranomaisten ristiriitaiset käytänteet, joiden takia asiakkaat eivät aina tiedä, miten heidän tulisi toimia. Jopa 45 prosenttia ETA-alueelta Suomeen työluvan saaneista henkilöistä päätyy lopulta muualle töihin. Sujuvammat prosessit voisivat tehdä Suomesta houkuttelevamman kausityökohteen.

Meneillään olevassa hankkeen määrittelyvaiheessa kartoitetaan kv-työntekijän lupaprosessin haasteet. Sen jälkeen tavoitteena on löytää ja testata uudenlaisia digitaalisia ratkaisuja viranomaisasiointiin. Työssä hyödynnetään Virtual Finland –hankkeessa jo kehitettyjä yhteiskäyttöisen ja luotettavan tiedonvaihdon työkaluja. Kausityöntekijän polku on työntekijöiden maahantulopoluista yksinkertaisin, koska siihen ei liity saatavuusharkintaa, ja se sopii tästä syystä hyvin pilotin kohteeksi. Tarkoituksena on, että pilotin oppeja voisi jatkossa hyödyntää maahantulon sujuvoittamiseen yleisemminkin.

StaffPointin Kansainvälisten palveluiden johtaja Jenny von Knorring on ilahtunut yhteistyöstä. "Me StaffPointilla olemme ratkaisukeskeisiä työelämän asiantuntijoita, ja haluamme aktiivisesti olla mukana kehittämässä kestäviä ja tehokkaita ratkaisuja, jotka tukevat Suomen vetovoimaa houkutella kansainvälisiä osaajia. Toivomme digitaalisten asettautumispalveluiden hyödyttävän laajasti niin suomalaista yhteiskuntaa kuin kansainvälisiä osaajia. Kansainvälisessä rekrytoinnissa onnistuminen on elinehto suomalaisten yritysten kilpailukyvyn ja kasvun näkökulmasta.”

Virtual Finland –hankkeen johtaja Jukka Kyhäräinen korostaa yritysten ja viranomaisten yhteistyön merkitystä. ”Työperäisen maahanmuuton ongelmia kannattaa tarkastella asiakkaan ja toimijoiden kannalta, ja siinä viranomaisten ja yritysten yhteiset kokeilut ovat hyvä tapa tuoda konkreettiset ratkaisuehdotukset esille.” Kyhäräinen muistuttaa, että kehitteillä olevat ratkaisut tukevat myös uuden hallitusohjelman työperäiseen maahanmuuttoon ja digitalisaatioon liittyviä tavoitteita.

Lisätiedot:

Jenny von Knorring, kansainvälisten palveluiden johtaja, StaffPoint Oy
(050 366 9801, jenny.vonknorring@staffpoint.fi)

Jukka Kyhäräinen, hankejohtaja, Virtual Finland
(029 535 0884, jukka.kyharainen@gov.fi)

Virtual Finland –hanke täältä

Sinua voisi myös kiinnostaa

Kansainväliset osaajat työssä.
StaffPoint Oy

Kansainväliset palvelut

Kansainväliset palvelut

Lue lisää
Janne Kostamo
Työelämä tänään ja huomenna
8.9.2023 - Leeni Kaskela

Satsaus kv-osaajiin kannattaa

Lapland Hotelsin keittiömestari Janne Kostamo on kuitenkin keksinyt, kuinka osaajapulaa saadaan paikattua tehokkaasti hyödyntämällä Suomessa asuvia kv-osaajia.

Lue lisää