← Takaisin
- Ideat ja ilmiöt
- Työelämä tänään ja huomenna
- Eläkeriskien hallinnalla menestystä
”Jokainen sielu, joka pelastetaan, on positiivinen asia” – eläkeriskien hallinnalla menestystä
Työelämä tänään ja huomenna, 1.3.2018
Työkyvystä ja työhyvinvoinnista huolehtiminen tuo säästöjä sekä yrityksille että yhteiskunnalle, puhumattakaan siitä, että työntekijöiden arki on mielekkäämpää. Usein kaikki lähtee liikkeelle hyvästä esimiestyöstä.
Työeläkevakuutusyhtiö Varman mukaan työkyvyttömyys maksaa yhteiskunnalle yli 4000 miljoonaa euroa vuodessa ja työkyvyttömyyseläkettä saa Suomessa lähes 170 000 henkilöä.
Paras keino ehkäistä työkyvyttömyyttä ja kannustaa työsuhteita jatkumaan eläkeikään asti on Spring Housen henkilöstövalmennuksesta vastaavan liiketoimintajohtajan Minna Lindholm-Lähteen mukaan kehittää esimiestyötä.
”Uskon, että jokaisessa on potentiaalia, mutta työntekijän on tärkeää tiedostaa mistä itse motivoituu. Usein työkyvyn huonontuminen lähtee epämotivoituneesta työntekijästä, joten siksi on tärkeää kehittää esimiestyötä, että esimiehet osaisivat ohjata työntekijöitä näkemään missä tehtävissä kukin on parhaimmillaan. Myös esimiehen on tärkeää viihtyä työssään ja nauttia muiden onnistumisista.”
Tyytyväisyys tuo tulosta
Paremmalla johtamisella on todistetusti saatu usein sairauspoissaoloja vähenemään ja työkyvyttömyyseläkkeen maksuluokkia laskemaan. Tyytyväiset työntekijät tuovat yritykselle myös menestystä, jonka resepti on Lindholm-Lähteen mukaan yksinkertainen:
”Yritys menestyy, kun asiakkaat ovat tyytyväisiä ja asiakkaat ovat tyytyväisiä, kun työntekijät ovat tyytyväisiä. Työntekijät ovat yleensä tyytyväisiä, kun heitä johdetaan osallistaen ja heille annetaan vastuuta ja valtaa toteuttaa omaa työtään.”
Hän muistuttaa kuitenkin myös yksilöiden omasta vastuusta. Työhyvinvointi rakentuu yksilöiden hyvinvoinnista.
”Tietysti myös itsensä johtaminen on tärkeää niin esimiehelle kuin työntekijällekin. Kuinka hyvin huolehdin itsestäni, kuinka esimerkiksi nukun, liikun ja syön?”
Ongelmiin kannattaa puuttua ajoissa. Työkykyriskistä kärsivälle ihmiselle voidaan parhaassa tapauksessa löytää jokin sopivampi työ, jota hän voi tehdä eläkeikään asti.
”Monissa organisaatioissa panostetaan työntekijöiden työkyvyn seurantaan nykyään enemmän ja välitetään varhain. Esimerkiksi sairauspoissaoloja, jaksamista ja työkuormaa tarkkaillaan. Siitä on saatu paljon positiivisia tuloksia. Jokainen sielu, joka pelastetaan, on positiivinen asia”, Lindholm-Lähde summaa.
StaffPoint tuntee koko työelämän kaaren ja auttaa viisaimpien vaihtoehtojen valinnassa. Lue lisää ratkaisuistamme tästä!