Siirry sisältöön
Manna Group logo
Takaisin

Asiakastarina: Manna Groupin ja StaffPointin yhteistyö perustuu keskinäiseen kunnioitukseen

Manna Group ja StaffPoint toimivat tiiviissä yhteistyössä. Manna Groupille on ollut tärkeää löytää luotettava kumppani, joka toimii laaja-alaisesti. Yhteistyö on ratkaissut mm. muuttuvan maailman tuomia haasteita.

Manna Group on vuonna 2021 perustettu bränditalo, johon kuuluvat muun muassa Finlaysonin, Lexingtonin, Makian, Reinon & Ainon ja Vallilan kaltaisia arvostettuja kotimaisia brändejä. Brändien pitkäjänteinen kehittäminen on avainasemassa Manna Groupin kasvulle ja kehitykselle, joten jotta Manna Group voi keskittyä upeiden kotimaisten brändien kehittämiseen, he valitsivat reilu vuosi sitten HR-kumppanikseen StaffPointin. StaffPointin valintaan vaikutti etenkin se, että StaffPointilla kaikki tarvittavat HR-palvelut järjestyvät saman katon alta. .

Maailman muuttuessa myös rekrytointitarpeet muuttuvat

Manna Group on suuri toimija, jolla on paljon erilaisia rekrytointitarpeita. StaffPoint on laajan HR-palveluvalikoiman ja -osaamisensa avulla pystynyt auttamaan Manna Groupia osaavan henkilökunnan löytämisessä esimerkiksi pop upiin ja satunnaisiin tarpeisiin. Myös toimihenkilöpuolella StaffPointin osaamista on hyödynnetty niin rekrytoinneissa kuin toimihenkilöiden vuokratyössä.

’’Meidän pop up -liiketoiminta vaatii sesongille tietyn määrän henkilöstöä, joka olisi meillä itse haastava resursoida ja rekrytoida, kouluttaa ja perehdyttää. Sitä kautta StaffPoint valikoitui meidän hyväksi yhteistyökumppaniksi muiden toimijoiden joukosta. Yhteistyö StaffPointin kanssa on ratkaissut näitä haasteita niin, että me olemme pystyneet skaalaamaan meidän rekrytointiamme’’, kertoo Manna Groupin Retail Manager Mikko Alatalo.

Keskinäinen kunnioitus ja avoimet välit avainasemassa toiminnan tuloksellisuuteen

StaffPointin kaupan toimialajohtaja Juuso Laitisen mukaan kaiken yrityksien välisen yhteistyön pitäisi perustua luottamukseen ja kunnioitukseen. Avoimet välit ovatkin avainasemassa myös Manna Groupin ja StaffPointin välisessä yhteistyössä, ja tämä näkyy myös onnistuneiden rekrytointien kautta tuloksissa. Jotta hyviin tuloksiin päästään, peräänkuuluttaa Laitinen etenkin hankalien asioiden läpikäymisen merkitystä.

’’Kaikki hankalat asiat ja huolenaiheet pystytään ottamaan esille ja käymään avointa keskustelua niistä. Yhdessä sitten mietitään keinoja näiden ratkaisemiseksi’’, kehuu Laitinen yritysten välistä mutkatonta yhteistyötä.

Manna Groupin henkilöstöjohtaja Mirka Koskelinin mukaan parasta StaffPointin ja Manna Groupin välisessä yhteistyössä on, että molemmilla on yhteinen näkemys siitä, miltä hyvä näyttää ja että molemmilla osapuolilla on myös aito pyrkimys päästä tätä hyvää kohti.

Manna Groupin Retail Manager Mikko Alatalo taas arvostaa etenkin StaffPointin tahtotilaa olla mukana kehittämässä Manna Groupia liiketoimintaa.

’’Voisin suositella StaffPointtia, sillä StaffPointista välittyy ennen kaikkea se tahtotila auttaa, olla mukana ja kehittää liiketoimintaa niin, että molemmat yritykset hyötyvät. ’’

Case Manna Group

Manna Group ja StaffPoint toimivat tiiviissä yhteistyössä. Manna Groupille on ollut tärkeää löytää luotettava kumppani, joka toimii laaja-alaisesti. Yhteistyö on ratkaissut mm. muuttuvan maailman tuomia haasteita.