Siirry sisältöön
Työn uudistajat -podcastit pureutuvat suomalaiseen työelämään ja sen uudistumiseen.
Takaisin

Suomi kansainvälistyy – onko Suomi valmis?

Staffpoint J2 1080x1080
Työn uudistajat -podcast pureutuu suomalaiseen työelämään ja senuudistumiseen – ilman juhlapuheita ja poliittista jargonia! Podcastin toisessa jaksossa syvennytään siihen, onko Suomi valmis kansainvälistymiselle. Staffpointin toimitusjohtaja Anu Ahokas saa tällä kertaa vieraakseen Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemen. Romakkaniemi on kokenut politiikan toimija niin Suomessa kuin Euroopassa, ja hän on toiminut mm. kahden pääministerin avustajana ja kabinettipäällikkönä. Juho Romakkaniemi tunnetaan paitsi aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana, myös intohimoisena synnyinkaupunkinsa Kuopion jalkapalloseura KuPS:n fanina.

Osaavan työvoiman löytäminen on haaste

Suomessa on väestökehityksen suhteen haastava tilanne - väestö ikääntyy ja syntyvyys on liian vähäistä. Osaavan työvoiman löytäminen on iso haaste ja tilanne tulee pahenemaan tulevina vuosikymmeninä: kyseessä on ratkaiseva kohtalon kysymys Suomelle. Keskuskauppakamarin agendalla onkin ollut vahvasti kansainvälinen rekrytointi. Hopealuotia ei silti ole olemassa, tietää Juho Romakkaniemi. Juho nostaa kolme asiaa, joihin meidän tulisi nyt keskittyä:

  1. Ensin pitäisi saada suomalaisten osaaminen haltuun, nuorten ei saa antaa syrjäytyä.
  2. Toiseksi työmarkkinamme tulisi olla sellainen, että mahdollisimman moni työikäisistä- ja kykyisistä olisi työelämässä ja osana yhteiskunnan rakentamisessa.
  3. Tämä ei kuitenkaan riitä, ja siksi meillä pitäisi olla aktiivinen ulkomaalaisten osaajien hankkiminen Suomeen käynnissä jatkuvasti.

Romakkaniemi kertoo, että Suomen tulisi näyttäytyä houkuttelevana EU:n sisämarkkinoilla, jossa työvoiman liikkuminen on vapaata. Siinä on vielä korjaamisen varaa, mutta parannettavaa olisi ennen kaikkea, millaiset väylät kolmansista maista Suomeen on. Tällä hallituskaudella on kuitenkin saatu asiantuntijoille fast track eli Maahanmuuttovirasto lupaa kahdessa viikossa käsitellä asiantuntijan työlupa-asiat kuntoon.

”Joudumme tekemään tällaisia poikkeusjärjestelyjä, koska järjestelmämme pohja on vialla. Tarvitsisimme osaamisperusteisen maahanmuuton prosesseihin kokonaisvaltaisen muutoksen”, Romakkaniemi toteaa.

Suomeen tarvittaisiin paljon uusia ihmisiä rakentamaan yhteiskuntaa, joko opiskelun tai töiden kautta. Siitä huolimatta emme ole levittäneet tulijoiden eteen punaista mattoa, vaan byrokratiamme takia emme pysty vastaanottamaan Suomeen läheskään niin paljoa ihmisiä kuin tarve vaatii.

”Se on järjetöntä resurssien hukkaa”, sanoo Romakkaniemi.

Tukeeko Suomen yleinen ilmapiiri maahanmuuttoa?

Suomeen tarvittaisiin toimenpideohjelma, jolla Suomesta tehtäisiin houkuttelevampi maa. Lähdemme kilpailuun kv-osaajista hieman takamatkalta, koska kielemme on hankala ja sääolosuhteet ovat kylmät. Kilpailu talenteista on kovaa.

”Kaikki tekemämme tutkimukset osoittavat, että työvoimapula koskee myös suorittavia ammatteja sekä palveluammatteja. Osaaminen ei saa tarkoittaa vain eksklusiivista huippuosaamista, tarvitsemme myös työhaluisia arjen osaajia”, Romakkaniemi muistuttaa.

Romakkaniemi kertoo, että Suomen yleinen ilmapiiri maahanmuuton suhteen ei poikkea hirveästi muista Pohjois-Euroopan maista. Suomalaisissa yrityksissä voidaan arastella kansainvälisen osaajan palkkaamisessa, sillä mahdolliset arjen haasteet saattavat pelottaa. Yksi konkreettinen pelko liittyy esimerkiksi työkielen muuttumiseen suomesta englanniksi.

”Keskuskauppakamarissa emme usko, että kaikki on aina hallituksen tai byrokratian vika, vaikka sielläkin on toki tekemistä. Tekemistä on myös yritysten asenteissa ja avun saamisessa rekrytointiin. Tarvitaan ymmärrystä siitä, mitä eri kulttuurista tulevan työntekijän tulo työpaikalle tarkoittaa”, Romakkaniemi kertoo.

Keskuskauppakamarin tutkimusten mukaan huomattava osa työvoimapulasta kärsivistä yrityksistä ei ole kokeillut ratkaisuksi kansainvälistä rekrytointia. Tähän tulee Romakkaniemen mukaan puuttua.

”Huojentavaa on se, että jo yhden kansainvälisen rekrytoinnin tehnyt yritys haluaa tehdä niitä lisää”, Romakkaniemi kiteyttää.

Kuuntele Työn uudistajat -podcastia täältä.