← Takaisin
- Ideat ja ilmiöt
- Uratarinoitamme
- Keikkatyötä, monialaisia mahdollisuuksia
Keikkatyötä, monialaisia mahdollisuuksia
Uratarinoitamme, 18.4.2018
Tarja Minkkinen aloitti uransa StaffPointilla vuonna 1998 silloin uutukaisessa Jyväskylän Paviljongissa, Messuravintoloiden puolella. Hän toimi kymmenen hengen ydinporukassa eri tapahtumissa pääsääntöisesti ravintolan työtehtävissä. Työt kuljettivat häntä välillä meiltä myös toisaalle töihin.
Elämäntilanteet kuitenkin johdattivat Tarjan takaisin StaffPointin palvelukseen keikkatyöntekijäksi vuonna 2013. Vuosina 2013-2017 hän työskenteli monella eri toimialalla kauttamme. Hän toimi muun muassa Leijona Cateringillä keittiötehtävissä, kaupan kassamyyjänä ja liikenneasematyöntekijänä Keskimaalla sekä myöhemmin hetkellisesti myös kassakouluttajana.
Työkeikalta myymälävastaavaksi
Viimeisimpinä työkeikkoina StaffPointin kautta Tarja sai kokemusta tutkimushaastattelijan roolista sekä pakkaajan tehtävistä Vaasanin leipomomyymälässä. Sattuikin niin sopivasti, että Vaasanilla kolmen pakkauspäivän aikana hän kuuli, että sinne haetaan myymälävastaavaa. Nyt Tarja työskentelee Jyväskylän Vaasan Leipomomyymälässä myymälävastaavana.
Tarjan mielestä parasta StaffPointilla työskentelyssä on ollut oma päätösvalta vastaanotettavien työvuorojen suhteen sekä mahdollisuus työskennellä hyvin erilaisissa työtehtävissä monella eri toimialalla.
Hän kokee, että StaffPointin kautta on ollut mahdollisuus tehdä töitä joustavasti oman elämäntilanteen mukaan. Hän on kantanut StaffPointin nimeä työnantajana ylpeydellä.
Tarjalla on myös terveisiä työnhakijoille: StaffPointin kautta työllistyminen antaa mahdollisuuksia työskennellä monialaisesti. Kun on ripaus rohkeutta, niin ei voi koskaan tietää, mitä kaikkia mahdollisuuksia seuraava työvuoro tuo tullessaan.