Siirry sisältöön
uratarina kuvituskuva sinkitty
Takaisin

Vuokratyöllä uudelle uralle

Asiapitoinen työhaastattelu, halu yhdistää juuri oikeat tekijät ja avoimet paikat sekä henkilöstöpalvelua käyttävän yrityksen hyvä uusien työntekijöiden vastaanotto- ja perehdytyskulttuuri auttoivat uudelle alalle siirtymisessä.

Uratarinaansa pääsee kertomaan tällä kertaa Antti Liukkonen, joka toivoi voivansa tehdä täydellisen alanvaihdoksen. Aiemmin hän oli työskennellyt jo pitkään turvallisuusalalla vartiointiliikkeissä ja suorittanut alan opintoja.

Uutta alaa miettiessään Antti halusi työn, jota tehdään käsillä ja käsityökaluilla; työn, jossa näkee käsien työn tuloksen. Toiveissa oli myös aiempaa lyhyempi työmatka. Antti hakikin useita samantyyppisiä töitä lähiseuduiltaan.

Hyvä paketti tuotantotyötä

StaffPointin tarjoama työ pintakäsittelijänä oli hänelle uudelta, kiinnostavalta teollisuusalalta ja tehdas sijaitsi sopivan lähellä kotia. Lisäksi muutkin hakuehdot sopivat Antin tilanteeseen – hänellä myös oli jo aiempaa kokemusta työllistymisestä henkilöstöpalveluyrityksen kautta.

Työhaastattelu jäi Antille positiivisesti mieleen, koska hän koki, että häntä ei oltu ehdottamassa sokkona uuteen paikkaan, vaan ensin arvioitu sopivaksi ja sitten vasta ehdotettiin paikkaa. Haastatteluvaiheessa rekrytointikonsultti kertoi laajasti tehtävästä antaen hakijalle selkeän käsityksen siitä. Hakuvaiheen päätti tutustumiskäynti asiakasyrityksessä, jossa tilat esitteli toimitusjohtaja. Samalla Antti näki myös tulevia työkavereita ja tehtaan toimintaa.

Uudet työtehtävät haltuun

Antti valittiin StaffPointin kautta määräaikaiseen tehtävään kesällä 2019. Työ alkoi nopeasti. Uudella alalla ensimmäinen viikko kului työssäoppien kokeneen työparin kanssa. Työporukkaan oli helppo sujahtaa, eikä työarjessa ollut eroa, olitko vuokratyöntekijä vai vakituista henkilöstöä.

Tuotantotyöntekijä on yksi teollisuusalojen yleisimmistä tehtävänimikkeistä – Antin osalta se oli pintakäsittelyn valmistelua. Hän kertoo olevansa pitkälti ”ripustaja”, joka valmistelee teräsosat puomeihin niiden matkalle kuumasinkityslinjan läpi. Tarvittaessa hän myös menee auttamaan työkavereita, jos toisaalla on tarve lisäkäsille. Alan erilaisia työtehtäviä oppii työn ohessa ja Antti kertookin oppineensa mm. polttoleikkausta, jota opiskellaan tavallisesti metallialan opinnoissa.

StaffPoint työnantajana ja kuinkas sitten kävikään

Antti piti StaffPointista työnantajana. Jako työnjohdon ja työnantajavelvoitteiden hoitajan osalta ei ollut vaikea. Työ johdettiin selkeästi asiakasyrityksessä ja StaffPoint piti huolta muista käytännön asioista, kuten työsopimuksesta, palkanmaksusta ja muista vastaavista. Nämä hoituivat helposti. Työtunnit merkattiin myStaffin kautta ja työnjohto kävi tunnit hyväksymässä.

Työt sujuivat Antilta mainiosti ja hän työllistyi määräaikaisen työsuhteen jälkeen tämän StaffPointin asiakasyritykseen vakituiseksi työntekijäksi. Ensimmäiset kuukaudet ovat tästäkin jo takana, mutta Antti kertoo, että jokainen päivä on erilainen ja koko ajan oppii edelleen uutta. Työ on mielenkiintoista!

Terveisiä työnhakijoille, StaffPointille ja nykyiselle työnantajalle

Antin mielestä vuokratyö on parhaimmillaan hyvä väylä löytää itselleen sopiva työpaikka. Tarjolla on usein erilaisiin elämäntilanteisiin sopivia osa- tai määräaikaisia sopimuksia suoran vakinaisen työsuhteen sijaan. Vuokratyöntekijänä ehtii tutustua yritykseen ja tehtäviin sekä miettiä samalla, tuntuuko paikka niin omalta, että siinä haluaisi jatkaa määräaikaisuuden jälkeenkin. Henkilöstöpalveluyrityksen kautta useimmiten nopeasti alkava uusi työ on ratkaisu myös akuuttiin työtarpeeseen.

Antti korostaa, että jokainen uusi työntekijä tarvitsee aina hyvän perehdytyksen – eikä ilman sitä saisi edes aloittaa työskentelyä teollisuusyrityksessä. Työpaikalla tärkeää on olla kiinnostunut, utelias ja uskaltaa kysyä tarvittaessa. Oppimisessa omalla aktiivisuudella on suuri merkitys.

Antti Liukkonen lähettää lopuksi terveisiä niin StaffPointin teollisuustiimille kuin nykyiselle työnantajalleen. Kiitos StaffPointille erinomaisesta osumasta; hyvä ja mukava työpaikka läheltä! Hyvin mätsäsitte meidät. Työnjohdolle puolestaan kiitos luottamuksesta ja mahdollisuudesta jatkaa työssä!

Kiitos Antti, että kerroit tarinasi. Kaikkea hyvää tulevaisuuteesi metallialalla!