Siirry sisältöön
Takaisin

Spring House mukana WeThe15 -kampanjassa

WFTG Lepe

Spring House on vahvasti mukana yhteistyökumppaninsa Paralympiakomitean globaalissa WeThe15 -kampanjassa, joka käynnistyi näyttävästi ympäri maailmaa torstaina 19.8.2021 klo 21 (Suomen aikaa).

WeThe15 on Kansainvälisen Paralympiakomitean koordinoima maailmanlaajuinen kampanja, jonka tarkoituksena on – urheilun välityksellä – tuoda esiin vammaisten henkilöiden yhteiskunnalliseen asemaan liittyviä kysymyksiä, puheenaiheita ja epäkohtia. Kampanjan tavoitteena on tehdä maailmasta entistä yhdenvertaisempi ja inklusiivisempi paikka elää.

Luku 15 viittaa laskennalliseen prosenttiosuuteen maailman väestöstä, jolla on jokin vamma. Se on noin 1,2 miljardia ihmistä, joka seitsemäs meistä. Kampanjan johtoajatuksena on, että tuo lukema on aivan liian suuri sivuutettavaksi.

Kampanjan lanseerauspäivänä valaistiin kampanjan violetilla tunnusvärillä useita merkittäviä rakennuksia ja maamerkkejä ympäri maailman, mm. Colosseum Roomassa, London Eye Lontoossa ja Niagaran putoukset Pohjois-Amerikassa. Suomessa Helsingin päärautatieaseman torni sai näyttävän kampanjavalaistuksen torstai-iltana klo 21.

Avataan ovia yhdessä

Spring Housen tavoitteena on edistää pitkäjänteisesti yhdenvertaisia työllistymismahdollisuuksia, tukea työpaikkojen diversiteettiä ja päästä muokkaamaan koko suomalaisen yhteiskunnan; työnantajien, työnhakijoiden sekä työyhteisöjen käsityksiä ja mielikuvia. WeThe15-kampanjalla on merkittävä tehtävä nostaa tätä tärkeää asiaa esille ja yllä pitää keskustelua.

”Haastavassa työmarkkina-asemassa olevat asiakkaat ovat meille tärkeä asiakasryhmä”, korostaa toimitusjohtaja Minna Lindholm-Lähde ja jatkaa Spring Housen tekevän päivittäin työtä osatyökykyisten ja fyysisesti vammaisten henkilöiden työllistymisen eteen. ”Jokainen työnhakijan ja työnantajan kohtaaminen ja keskustelu, jonka saamme valmennuksessamme yhdessä aikaan, murtaa näkymättömiä raja-aitoja ja mahdollistaa ihmisten välisen vuorovaikutuksen”, tiivistää Lindholm-Lähde.

Lisätietoa Sanna Salminen, työkykypalveluiden johtaja, Spring House Oy