Siirry sisältöön
Tane ja TEAK
Takaisin

Ammatillisen kuntoutuksen palvelut – vaikuttavuutta oikealla palvelulla täsmätyökykyisten työllistämisessä

Oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa – melkoinen haaste, mutta tärkeä edellytys vaikuttavien palveluiden tuottamisessa täsmätyökykyisten työelämään palaamisen, työhön pääsemisen ja työssä pysymisen mahdollistamisessa.

Täsmätyökykyisten asiakkaiden kanssa työllistämispalveluiden ammattilainen voi helposti kokea riittämättömyyttä ja ratkaisujen löytämisessä haasteita. Monella asiakkaalla on laaja palveluhistoria ja jopa verkostoakin tai toisaalta hoitotahot ovat puutteelliset tai jopa puuttuvat kokonaan. Ei siis ole ihme, että asiakkaan tilanteen voi kokea vahvasti monimutkaisessa palveluiden ja tukien verkostossa. Vaikka ratkaisukeinoja ja ehdotuksia täsmätyökykyisten työllistämisen ja palveluiden ammattilaisena pystyykin antamaan helposti ja ohjaamaan asiakasta eteenpäin, vastarinta joko asiakkaan suunnalta (tai jopa verkostosta) voi olla niin voimakasta, että omaa osaamista ja taitoa helposti myös kyseenalaistaa.

Haastavien tilanteiden kanssa ei tarvitse jäädä kuitenkaan yksin. Vaikka varmasti miettii monia asioita omassa asiakastyössään. Mitä tehdä sitten kun tuntuu, ettei omakaan osaaminen riitä? Missä menee raja? Ja miten toimin, kun kuunteleminen uuvuttaa tai tuntuu, ettei oikeatkaan ratkaisut ota toimiakseen. Tyydynkö tilanteeseen ja toimin kuin talutusnuorassa, jota asiakas ohjaa?

Täsmätyökykyisten työllistämiseen tähtäävissä palveluissa tarvitaan pitkäjänteistä työtä

Sosiaalityössä kenttä on hyvin pirstaleinen ja mutkikas. On alueellisia, terveydellisiä ja toimijoihin perustuvia eroja. Palveluita voi ja ei voi olla päällekkäin. Yhteinen tekijä on – asiakkaalle halutaan parasta ja tukevaa toimintaa mikä toisi tulosta tai ainakin edistäisi tilannetta. Välillä voidaan puhua vuosien pitkäjänteisestä työstä eri toimijoiden kesken. Työ on arvokasta ja vaikeasti mitattavaa.

Työn yhteiskunnallinen merkitys on merkittävää ja tulokset näkyvät pidemmällä aikavälillä mm. työllisyysluvuissa ja yhteiskunnan huoltosuhde lukuna. Me ammattilaiset pystymme varmistamaan palveluillamme ja omalla työllämme, että huoltosuhde pysyy riittävänä. Oman osaamisen merkitys yhteiskunnassa tarvitsee välillä muistutusta olemassaolosta. Niin pienemmissä yhteisöissä kuin laajemminkin.

Lue lisää Työn Osaajat -blogista: Tunteet työssä kuormittavat - epäonnistumisen pelko ehkä pahinta?

3 tärkeintä tekijää täsmätyökykyisten ohjaamisessa oikeaan aikaan ja oikeaan palveluun:

  1. Palveluohjaus on merkittävimpiä kuntoutuksen jatkumisen, oikea-aikaisen ja asiakkaalle kohdennetun työn kulmakiviä. On asiakkaalle tarkoituksenmukaista ohjautua kuntoutukseen oikea-aikaisesti, tarkoituksenmukaisesti oikeanlaiseen palveluun. Palveluohjaus on yksi tärkeimpiä työvälineitäsi asiakkaan kanssa. Mutta se samalla tarkoittaa oman vastuun kantamista omassa palvelussa ja asiakkaan edunmukaista toimintaa. Ja yhtäaikaisesti se tarkoittaa rajanvetoa osaamiseen, niin että ohjaa oikealle taholle tarvittaessa.

  2. Pelkästään verkostoituminen edistää usein jo haastavien tilanteiden ratkonnassa. Keskustelu ja tilanteiden jakaminen yhdessä varmistaa kokonaiskuvaa asiakaskohtaisesti ja vakiinnuttaa käytäntöjä. Avarampi näkemys voikin palauttaa takaisin omaan ydintehtävään myös asiakastyössä. Suosi verkostotyötä niin sisäisesti kuin ulkoisesti toimijoiden keskuudessa. Yksin ei kannata jäädä.

  3. Nopeat päätökset ei aina kuulu ammatilliseen kuntoutukseen, joskus myös tarvitaan aikaa. Harkitut ja perustellut ratkaisut saattavat tuottaa myös pitkäkestoista vaikuttavuutta. Asiakas voi mahdollisesti hakea turvaa ja vakautta tilanteessaan ja jonkinlaista pysyvyyttä. Pysyvyys ei synny hetken mielijohteesta.

Haluatko kysyä palveluistamme lisää, ota asiantuntijoihin yhteyttä. Me olemme tukena sinulle. Spring House ja Innomari toimivat ammatillisen kuntoutuksen palveluiden tuottajana niin Kelalle kuin työeläke- ja vahinkoyhtiöille.

Jos postaus herätti ajatuksia, jaa vaikka LinkedInissä tai muussa sosiaalisessa mediassa ja tägää @springhouse #innomari #työkyky #täsmätyö #palveluohjaus #ammatillinenkuntoutus