Siirry sisältöön
Valmentajilla on kova auttamisen halu
Takaisin

#merkityksellisyys: Valmentajan työssä korostuu valtava auttamisen halu

Spring Housen valmentajat tekevät työtä ihmisten työllistymisen eteen ”kanavat auki” ja ”valtavalla auttamisen halulla”. Punaisena lankana mukana kulkee vahva usko tulevaisuuteen.

Kolme Spring Housen valmentajaa ympäri Suomen kokoontui yhteen pohtimaan valmentajan työn merkitystä.

Valmentaja on usein ensimmäinen aikuinen, joka kuuntelee

”Monesti huomaa, miten haastavista taustoista tulevalle nuorelle valmentaja saattaa olla ensimmäinen aikuinen, joka kuuntelee. Se on iso juttu”, Petri Luostarinen kertoo. Petri on ollut Spring Housella 15 vuotta ja tekee pääasiassa työnhaun valmennusta ja yksilövalmennusta. Hän pitää eniten ryhmävalmennukseen liittyvästä esiintymisestä ja käyttääkin siitä nimeä ”Edutainment”. Nyt hän kertoo tarinan nuoresta 19-vuotiaasta pienen lapsen äidistä, jonka elämän varrelle oli kerääntynyt paljon haasteita. Koulutuksen alussa Petri kertoi tälle nuorelle naiselle, että menneisyydellä ei ole meidän koulutuksissamme merkitystä, koska täällä katsotaan tulevaisuuteen!

”Hänelle oli suuri ihmetys, että minä aikuisena en määritellyt häntä aiemmin elämässä tapahtuneiden asioiden perusteella vaan lähdin liikkeelle ilman ennakkoluuloja ja oletuksia hänen mahdollisuuksistaan. Kymmenen vuotta sen jälkeen sain viestin, että koulutuksen uudenlainen lähestymistapa oli hänelle sellainen steppi eteenpäin, että hän ei ollut päivääkään työttömänä sen jälkeen,” Petri kertoo.

Tulevaisuussuuntautuneisuus on ollut alusta asti Spring Housen toiminnan punaisena lankana: Usko ihmiseen ja siihen, että kaikilla on mahdollisuus päästä eteenpäin. ”Taustalla voi olla ikäviäkin juttuja, joita ei tarvitse unohtaa, mutta ei anneta niiden olla taakkana niskassa. Moni saattaa myös piiloutua ongelmiensa taakse. Mutta me jätetään se taka-alalle ja mietitään, että mitäs sitten!”

Valmentajan työssä paras hetki on se, kun näkee lampun syttyvän

Ensimmäinen valmennuksessa tehtävä asia on kolmen asiantuntijan mukaan motivointi. ”Se, että ihminen itse tarttuu oman elämänsä juttuihin. Jotkut ovat valmiimpia kuin toiset ja osan kanssa me tehdään se työ.”

Tilanne valmennuksissa muokkautuu ja rakentuu paikallaolijoiden mukaan: ”Meidän valmennuksemme ovat aina tosi yksilöityjä, oli se sitten yksilövalmennusta, ryhmävalmennusta tai verkkovalmennusta. Eletään hetkessä, mitään liian valmista ei voi olla, koska valmennus muuntautuu osallistujan/ryhmän mukaan”, Eevi van Liere toteaa.

Eevillä on yhteistä matkaa Spring Housen kanssa kymmenen vuotta. Tällä hetkellä hän koordinoi työnhaun ohjausta Pirkanmaan alueella.
”Yksilöillä on omat haasteensa, mutta ne punoutuvat myös yhteiskunnan haasteisiin. Ajattelen, että teen töitä isomman kuvan kirkastumisen eteen. On hienoa olla itse myötävaikuttamassa positiivisen suunnan löytymiseen. Siitä saa jaksamista myös omaan arkeen. On jo älyttömän iso etuoikeus päästä ihmisten elämään osalliseksi ja kulkea rinnalla mukana,” Eevi sanoo.

Valtava auttamisen halu yhdistää valmentajia

Spring Housella ei vaan nyökytellä, ei yksilö- eikä verkkovalmennuksissa, vaan analyyttisesti kuunnellaan mitä asiakkaat kertovat. Erkki Rasi tapaa asiakkaita sekä TE-toimiston aulassa että verkon välityksellä. Hänelle tyydyttävintä valmentajan työssä on ongelmanratkaisu. ”Asiakas tulee TE-toimiston aulaan yleensä jonkin ongelman kanssa. Se voi olla hyvinkin monenlainen, mutta yleensä se liittyy työttömyyteen. Sitten lähdetään asiakkaan kanssa yhdessä pohtimaan, että miten siihen löytyisi ratkaisu. Siinä tuntuu, että pääsee itse oikeasti auttamaan”, Erkki toteaa.

”Kanavat pitää olla auki. Se on yksi vaikuttava tekijä siihen miksi ihmiset pääsevät eteenpäin meidän kanssamme ja miksi he viihtyvät meidän palveluissamme. Valtava auttamisen halu on todella vahvana meidän tyypeissä”, Petri lisää.

Spontaani kiitos lämmittää eniten

Palautetta kerätään paljon palvelun kehittämisen ja läpinäkyvyyden varmistamiseksi mutta spontaani epävirallinen palaute liikuttaa eniten.

”Se on niin siisti hetki, kun joku spontaanisti kiittää vaikka jälkikäteen tekstarilla! Niistä saa energiaa!” valmentajat toteavat.
”Pitäisi ottaa ennen ja jälkeen kuva valmennuskertojen jälkeen”, Eevi nauraa. Viimeisellä kerralla ihmisissä alkaa olla jo näkyviä muutoksia: Osallistujat ovat kasvaneet 10 senttiä, on uusia vaatteita ja vähän huulipunaa.
"Kaikilla ei aina ehkä ole niin suuria odotuksia TE-hallinnon palveluja kohtaan. Aluksi mökötetään ja murjotetaan ja sitten lähdetään innostuneena valmennuksen jälkeen ’Oli tosi hyvä, kiitti!’ -fiiliksellä”, Petri ja Erkki pohtivat yhteen ääneen.

”Onks teillä muuten välillä sellainen olo, et miten AINA voi olla, että ihmiset yllättyvät siitä hyvästä palvelusta?” Eevi sanoo ja saa koko porukan nauramaan.
”Ihmiset ovat tosi kiitollisia työstä.”

Katso Spring Housen avoimet työpaikat täältä!